Insuliinisokkiterapia, joka ehkä tunnetaan tarkemmin nimellä insuliinikoomahoito, oli psykiatrisen hoidon muoto, jota käytettiin skitsofrenian hoitoon 20 -luvun alussa. Aikakauden psykiatrit uskoivat, että fysiologisen shokin tilat voivat auttaa hallitsemaan mielisairauden oireita. Tätä hoitoa käytettiin yleensä fysiologisen sokin aiheuttamiseen hypoglykeemisen kooman muodossa. Muita sokkiterapian muotoja, joita tuolloin käytettiin, olivat metratsolisokkiterapia ja indusoitu malarian kuume. Vain yksi fysiologisen sokkihoidon muoto, sähkökouristushoito tai ECT, on edelleen käytössä.
Monet uskovat, että 20 -luvun alussa psykiatriselta yhteisöltä puuttui tarkka käsitys mielisairauksien syistä. Jotkut aikakauden psykiatrit uskoivat, että mielisairaudet johtuivat puhtaasti persoonallisuus- tai käyttäytymisongelmista tai aiemmista emotionaalisista traumoista. Toiset uskoivat, että moniin mielisairauksiin voi liittyä fyysisiä tai biologisia komponentteja. Mielisairauksien hoidon uskotaan olleen jonkin verran alkeellista ennen 20 -lukua, jolloin mielenterveyshoitojen edistyminen alkoi tapahtua.
Ennen 20 -lukua monilla mielenterveysongelmista kärsivillä potilailla ei ollut minkäänlaista hoitoa sairauteensa tai tukea sairauksiensa selviytymiseen tai hallintaan. Vaikka psykoterapian edistyminen, kuten Sigmund Freudin kehittämä, osoittautui hyödylliseksi monille potilaille, jotka kärsivät neuroottisista mielenterveyshäiriöistä, psykoaktiivisia häiriöitä, kuten skitsofreniaa, oli edelleen lähes mahdotonta hoitaa.
Lääkärit ja psykiatrit olivat jo pitkään huomanneet parannuksia psyykkisissä oireissa mielisairailla potilailla, jotka toipuivat vakavasta kuumeesta tai muusta fysiologisesta shokista. Hoidot, kuten insuliinisokkiterapia, metratsolishokkiterapia ja sähkökouristuskohtaushoito, kasvoivat uskosta, että fysiologisen shokin, mukaan lukien kooman tai kouristusten, indusointi voi auttaa lievittämään mielisairauden oireita.
Insuliinisokkiterapia perustuu insuliinin, luonnollisen metabolisen hormonin, käyttöön hypoglykeemisen kooman aiheuttamiseen potilaalla. Saksalainen psykiatri tohtori Manfred Sakel saa tunnustusta tämän tekniikan uraauurtamisesta. Tohtori Sakel havaitsi, että pienet insuliinihormoniannokset parantivat potilaiden mielialaa ja lievittivät fyysisiä vieroitusoireita. Hän havaitsi myös, että suuret insuliiniannokset voivat aiheuttaa väsymystä tai sekavuutta, mikä usein jätti potilaat vähemmän taistelukykyisiksi jonkin aikaa sen jälkeen.
Tohtori Sakel aloitti kokeilun insuliinisokkihoidolla skitsofrenian hoitoon 1930 -luvun alussa. Hän havaitsi, että skitsofreniapotilaat nousivat hypoglykeemisesta koomasta, jolla oli vähemmän psykologisia oireita, ja heillä oli parempi käyttäytyminen. Toisin kuin muut sokkihoidon muodot, kuten metratsolisokkiterapia, insuliinisokkihoitoa pidettiin suhteellisen helpoksi hallita. Hoito kuitenkin lopulta lopetettiin, kun psykiatrit ymmärsivät, että hypoglykeemisen kooman aiheuttaminen potilailla voi johtaa pysyviin komplikaatioihin ja jopa kuolemaan.