Leukosyyttimäärä on valkosolujen määrä ihmisen veressä. Sitä kutsutaan myös valkosolujen (WBC) määräksi. Määrä määritetään verikokeella, joka suoritetaan yleensä osana täydellistä verenkuvaa (CBC). Verikokeella voidaan määrittää, onko henkilön leukosyyttimäärä normaalia pienempi tai suurempi. Alhaista leukosyyttimäärää kutsutaan leukopeniaksi, kun taas korkeaa määrää kutsutaan leukosytoosiksi.
Leukosyytit ovat tärkeä osa kehon järjestelmää, koska ne ovat soluja, jotka auttavat torjumaan infektioita ja sairauksia. Leukosyyttejä on monia, mukaan lukien basofiilit, lymfosyytit ja neutrofiilit. Muita ovat nauhasolut, eosinofiilit ja monosyytit. Yleensä on normaali määrä leukosyyttejä, jotka pitäisi löytyä ihmisestä. Kun kyseisellä henkilöllä on kuitenkin infektio, keho saattaa tuottaa enemmän leukosyyttejä puolustaakseen itseään.
Normaali leukosyyttimäärä riippuu verikokeen tuloksia analysoivasta hoitolaitoksesta tai laboratoriosta. Yleensä normaali määrä voi vaihdella missä tahansa välillä 4,500 – 10,000 leukosyyttiä mikrolitraa kohti. Laskua, joka on pienempi tai suurempi, pidetään epänormaalina, ja se voi johtua useista tekijöistä. Esimerkiksi leukopenia voi johtua autoimmuunisairauksista tai säteilystä. Toisaalta leukosytoosi voi syntyä stressin tai kudosvaurion seurauksena.
Verikokeet ovat yleensä suoraviivaisia. Verinäytteen ottava henkilö ottaa neulan avulla verta laskimosta. Yleensä testipaikka on käsivarressa sisemmässä kyynärpäässä, vaikka sen sijaan voidaan käyttää muita alueita. Ennen kuin neula työnnetään, kääritään elastinen nauha testipaikan yläpuolelle sen varmistamiseksi, että verta on riittävästi. Pienillä lapsilla leukosyyttimäärätesti voi olla hieman erilainen; testin suorittava henkilö voi neulan käyttämisen sijaan puhkaista ihon lansetilla.
Kun veri on otettu, se kerätään putkeen tai lasille. Kun otetaan verta, jotkut ihmiset saattavat tuntea kipua, kun taas toiset saattavat tuntea vain neulan piston. Lisäksi joskus testipaikan ympärillä oleva alue saattaa jyskyttää testin jälkeen. Vaikka verikokeita ei pidetä vaarallisina toimenpiteinä, henkilön on oltava tietoinen niihin liittyvistä riskeistä. Näitä riskejä ovat pyörtyminen, hematooma tai infektio.