Multimodaaliterapia on eräänlainen psykoterapia, jossa kannatetaan yksilöllistä hoitoa jokaiselle henkilölle. Tämän tyyppisen terapian ydin on usko siihen, että ihmisellä biologisena olennona on erilaisia ajattelutapoja, aistimuksia ja tunteita, jotka kaikki on otettava huomioon psykologisia tai käyttäytymishäiriöitä hoidettaessa. Multimodaaliterapiaa voidaan soveltaa myös fysiologisiin olosuhteisiin yhdistämällä erilaisia lähestymistapoja ja menetelmiä potilaan asianmukaisen hoidon aikaansaamiseksi.
Terapian kehittämisen ansiota on eteläafrikkalainen psykologi Arnold Allan Lazarus, joka osallistui psykologian etenemiseen erityisesti käyttäytymisterapiassa. Uransa parhaassa vaiheessa tohtori Lazarus ymmärsi, että eri psykoterapiaideologioiden eri piirteiden yhdistäminen voi auttaa saamaan tehokkaampia hoitoja potilaille. Tätä integraatiokäsitettä kutsuttiin alun perin “laajakirjoiseksi käyttäytymisterapiaksi”, josta tuli myöhemmin “multimodaalinen hoito”.
Räätälöidyn hoidon luomiseksi multimodaaliterapiassa tarkastellaan yleensä henkilön seitsemää eri näkökohtaa tai “tapaa”, joita edustaa lyhenne “BASIC ID”. BASIC tarkoittaa käyttäytymistä, affektiivisia tai emotionaalisia vastauksia, Sensation, Imagery ja Cognition; ID puolestaan tarkoittaa vuorovaikutusta ja huumeita/biologiaa. Tällä tavalla terapia myöntää, että tietty psykologinen tila vaikuttaa paitsi ihmisen käyttäytymiseen ja tunteisiin myös hänen fysiologisiin ja henkisiin prosesseihinsa. Esimerkiksi masentunut henkilö todennäköisesti välttää ihmisiä ja tulee surulliseksi, mutta hän voi myös kokea kroonista väsymystä tai unettomuutta ja kantaa negatiivisia ja kriittisiä ajatuksia itsestään.
Potilaan psyykkisen tilan määrittämiseksi multimodaalinen hoito edellyttää yleensä potilaiden vastaavan totuudenmukaisesti kyselyyn, joka kattaa BASIC ID -tekijät. Kyselylomake tulee yleensä Likert -asteikon muodossa, jossa potilaat voivat valita numeroista, jotka vaihtelevat yleensä yhdestä viiteen, hyväksyäkseen tai eri mieltäkseen kysymyksistä. Kyselylomake paljastaa myös, onko modaalisuus hallitseva muihin verrattuna. Jos esimerkiksi kyselylomakkeen vastaukset paljastavat, että potilas voi vastata hyvin vuorovaikutukseen, psykologi voi suositella potilaalle enemmän ihmissuhteita ja sosiaalista toimintaa masennuksen hoitoon.
Multimodaaliterapia pitää myös potilaan persoonallisuutta tai temperamenttia merkittävänä tekijänä sellaisen hoidon muodostamisessa, jolle potilas on kaikkein avoin. Potilailla voi olla sama rakenteellinen profiili kuin heidän kysymyksessään, mutta heidän luonteensa vaihtelevat ja myös heidän vastaanottavaisuutensa hoitoon. Yksi multimodaaliterapian eduista on, että psykologien ja terapeuttien ei tarvitse alistua vain yhteen psykologiseen ideologiaan, vaan he ovat avoimempia käyttämään eri ideologioiden eri strategioita. Tätä joustavuuden muotoa kutsutaan ”tekniseksi eklektikaksi”.