Mirhakumi on hartsi, jota erittää useita Commiphora -suvun puita. Näillä puilla, jotka ovat kotoisin Afrikasta, Arabiasta ja Intiasta, on pitkä viljelyhistoria. Puun kuori pisteytetään ja hartsi tai purukumi kerätään, kun se hyytyy pinnalle. Myrrh -purukumissa on keltainen vaha ja se vaihtelee kirkkaasta sameaan ja tummuu iän myötä. Hartsi on laajalti käytetty perinteisessä lääketieteessä ja on arvostettu ainesosa suitsukkeessa.
Laji Commiphora myrrha on yleisin myrkkikumin tarjoaja. Tämä pensasmainen puu on kotoisin itäisen Välimeren ja Arabian niemimaan aavikkoalueilta. Kasvi on harvoin yli 9 metriä korkea, ja siinä on kova, harmahtava kuori, terävät piikit ja soikea lehti.
Mirkan purukumin keräämiseksi tehdään viiltoja kuoren läpi puun elävään puuhun. Maitomainen neste, hartsi huuhtelee hitaasti ulos ja kuivuu altistuessaan ilmalle muodostaen useita kellertäviä pisaroita. Nämä pisaroita tai kyyneleitä kerätään viljellyistä puista säännöllisin väliajoin, jotka vaihtelevat paikallisten olosuhteiden mukaan. Tyypillisesti napautusprosessi toistetaan kahdesti kuukaudessa sadonkorjuukaudella, joka kestää neljästä kuuteen kuukautta. Kolmen kuukauden kuivausjakson jälkeen mirha on valmis lähetettäväksi.
Perinteiset lääketieteen järjestelmät ovat käyttäneet mirhakumia vuosisatojen ajan. Ayurveda, perinteinen intialainen lääketiede, löytää mirhalla myönteisiä vaikutuksia verenkiertoon ja hermostoon. Perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä mirha -purukumilla on merkittävä rooli verenkiertohäiriöiden, tulehdusten ja niveltulehduksen hoidossa. Myrrh löytyy myös nykyaikaisista lääkkeistä, joiden sovellukset vaihtelevat ientaudin hoidosta aina sienilääkkeenä urheilijan jalkaan.
Tietyt mirhakumin sivuvaikutukset on tunnustettu perinteisessä ja modernissa käytössä. Silmien ja limakalvojen ärsytystä on yhdistetty mirhan käyttöön joissakin tapauksissa. On usein suositeltavaa, että raskaana olevat ja imettävät naiset sekä pienet lapset eivät altistu hartsia sisältäville tuotteille.
Myös mirhalla on ollut merkittävä rooli palvonnassa joissakin kulttuureissa. Muinaisessa Egyptissä mirhaa käytettiin mummifikaation palsamivaiheessa. Se oli ainesosa heprealaisen tabernaakkelin rituaaliseen suitsukkeeseen ja koko Intian niemimaalla käytettyyn hartauteen. Roomalaiskatolinen ja itä -ortodoksinen liturgia käyttävät edelleen mirhaa palvonnassa ja sakramenttitilaisuuksissa.