Ratkaisukeskeinen psykoterapia on lyhyt terapian muoto, jonka tarkoituksena on auttaa asiakkaita keskittymään ongelmiensa ratkaisuihin eikä ongelmien syihin. Perinteisemmät psykoterapeuttiset menetelmät yleensä rohkaisevat potilasta keskittymään sen sijaan ongelmiin ja niiden syihin. Vaikka perinteinen hoito usein pyytää asiakkaita lopettamaan tiettyjen käyttäytymismuotojen parantamisen, ratkaisukeskeinen psykoterapia yleensä pyytää asiakkaita aloittamaan tai jatkamaan käyttäytymistä, joka parantaa ongelmaa. Ratkaisukeskeinen psykoterapia perustuu yleensä teoriaan, jonka mukaan asiakkaat tietävät jo, mikä heidän elämässään tai ihmissuhteissaan on vialla, ja että terapian pitäisi auttaa asiakkaita keskittymään ratkaisujen löytämiseen ja toteuttamiseen sen sijaan, että he keskittyisivät ongelmiin tai muokkaisivat menneisyyttä. Tämän hoitomenetelmän sanotaan olevan erittäin tehokas, ja se voi auttaa asiakkaita parantamaan suhteitaan ja ratkaisemaan muita elämänongelmia suhteellisen lyhyessä ajassa.
Toisin kuin perinteiset puheterapian keinot, ratkaisukeskeinen psykoterapia pyytää asiakkaita miettimään ratkaisujaan ongelmiinsa itse ongelmien sijaan. Menetelmä on yleensä suunnattu asiakkaan tavoitteisiin ja tulevaisuuteen eikä hänen menneisyyteensä. Psykoterapeutit Insoo Kim Berg ja Steve de Shazer kehittivät tätä tekniikkaa 1970 -luvulla Wisconsinissa työskennellessään köyhien kaupunkiasiakkaiden kanssa. Berg ja de Shazer uskoivat, että terapiapotilailla on yleensä jo vahva käsitys siitä, mikä heidän elämässään on vialla, sekä siitä, mitä hyödyllisiä muutoksia voitaisiin tehdä. He uskoivat, että monet asiakkaat tarvitsevat vain ohjausta tehdäkseen käytännön muutoksia, jotka voivat auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa.
Terapeutit toteuttavat tyypillisesti tämän tyyppistä hoitoa kannustamalla potilasta pohtimaan ja keskustelemaan tilanteista, jolloin hänen ongelmansa oli lievempi, tai silloin, kun hän toteutti toimivan ratkaisun, vaikka vain tilapäisesti. Ratkaisukeskeisen mallin parissa työskentelevät terapeutit kannustavat usein potilaitaan toistamaan käytännön käyttäytymistä, joka paransi heidän elämäänsä aiemmin. Terapeutti pyytää usein potilasta valitsemaan käyttäytymismalleja, jotka voivat auttaa parantamaan ongelmaa, ja toteuttamaan nämä käyttäytymiset jokapäiväisessä elämässä heti. Terapeutit voivat myös tarjota rohkaisua ja validointia potilaan kiitoksen ja kehujen muodossa. Käyttäytymiskokeita voidaan kokeilla tavoitteena löytää uusia käyttäytymismalleja, jotka voivat auttaa parantamaan potilaan tilannetta.
Monet uskovat, että yksi tehokkaimmista tavoitteiden asettamisen työkaluista, joita käytetään ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa, on “ihmekysymys”. Yleensä terapeutti esittää tämän kysymyksen pyytämällä potilasta kuvittelemaan, että eräänä yönä nukkuessaan tapahtuu jonkinlainen ”ihme” ja kun potilas herää, hänen ongelmansa on kadonnut hänen elämästään. Potilasta pyydetään kuvittelemaan, millainen hänen elämänsä olisi ja miten hän käyttäytyisi, jos hän heräisi eräänä aamuna havaitakseen, että ongelma oli ratkaistu. Potilaan vastaus tähän kysymykseen voi usein johtaa pitkälle auttaakseen häntä luomaan positiivisia käyttäytymismalleja, jotka voivat lopulta saada aikaan suuria elämänmuutoksia.