Terapeuttinen ympäristö on paikka, kuten lääkärin tai kliinisen psykologin toimisto, joka on optimoitu tiettyä hoitoa tai hoitoa varten. Termi “terapeuttinen ympäristö” voi myös tarkoittaa mitä tahansa ympäristöä, jolla on tarkoituksellisesti tai muuten terapeuttinen vaikutus tiettyyn yksilöön. Psykologin toimistoa voidaan pitää sinänsä terapeuttisena, koska se on suunniteltu ja sisustettu tarkoituksena saada potilaat tuntemaan olonsa turvalliseksi ja mukavaksi. Vaihtoehtoisesti maan eristetty talo voi olla myös terapeuttinen, koska se voi paeta päivittäisen elämän rasituksia, vaikka tällaista ympäristöä ei yleensä suunnitella terapeuttista käyttöä silmällä pitäen.
Terapeuttisen ympäristön tärkein piirre on se, että se tarjoaa jollakin tavalla terapeuttista hyötyä yksilölle tai auttaa terapeuttia tarjoamaan jollekulle apua. Tällaiset ympäristöt on tyypillisesti suunniteltu siten, että potilas tuntee olonsa mukavaksi ja joissakin tapauksissa häiritsee potilasta kaikesta erityisen epämiellyttävästä. Niitä käytetään myös tarjoamaan mukava, turvallinen ja mukava ympäristö terapeutille, jotta hän voi tehdä työnsä parhaan kykynsä mukaan ilman, että hänen työympäristönsä häiritsee sitä. Mukavuuden maksimoiminen ja stressin minimoiminen terapeuttisessa ympäristössä voi auttaa suuresti sekä terapeuttia että potilasta, mikä nopeuttaa hoitoprosessia ja minimoi siihen liittyvän mahdollisen epämukavuuden.
Monet eri olosuhteet tietyn huoneen tai rakennuksen fyysisen ulkoasun lisäksi voivat vaikuttaa tietyn ympäristön terapeuttiseen luonteeseen. Tällaista ympäristöä voidaan pitää kaikkien erilaisten aistitekijöiden summana, jotka edistävät tai heikentävät mukavuutta ja avoimuutta hoitoon tietyllä alueella. Äänet, tunteet, kuvat ja hajut voivat vaikuttaa terapeuttisen ympäristön tehokkuuteen. Kliinisen psykologin toimisto, jossa on mukava sohva, lempeät valot ja hiljainen musiikki taustalla, voi esimerkiksi tehdä huonosta ympäristöstä loukkaavan hajun läsnä ollessa.
Joissakin tapauksissa rakenne tai alue on rakennettava tai suunniteltava terapeuttiseksi ympäristöksi. Esimerkiksi mielisairaiden tai fyysisesti vammaisten koti olisi suunniteltava maksimoimaan kaikkien siellä asuvien mukavuudet ja turvallisuus. Tämä voi sisältää riittävän yksityisyyden tarjoamisen potilaille, rauhoittavien ja miellyttävien taideteosten näyttämisen ja sen varmistamisen, että runsaasti auringonvaloa pääsee kotiin. Ympäristön tulisi myös minimoida ympäristön melu ja antaa potilaille riittävästi unta.