Paranoidiset harhaluulot ovat tyypillisesti oire mielisairaudesta, joka tunnetaan harhaluuloisena häiriönä, vaikka ne voivat liittyä myös muihin mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan. Paranoidisten harhaluulojen hoito sisältää yleensä intensiivistä ja usein pitkäaikaista psykoterapiaa. Psykoaktiiviset lääkkeet voivat olla hyödyllisiä tietyntyyppisten paranoidisten harhaluulojen hoidossa, erityisesti silloin, kun potilas uskoo virheellisesti kärsivänsä sairaudesta tai fyysisestä epämuodostumasta. Sosiaalista tukea, erityisesti perheeltä ja ystäviltä, pidetään myös tärkeänä niille, jotka yrittävät toipua vainoharhaisuuksista. Nämä harhaluulot ilmenevät tyypillisesti silloin, kun potilaalla on outoja uskomuksia.
Psykiatrian ammattilaiset ovat yleensä samaa mieltä siitä, että nämä potilaat voivat hyötyä kattavasta psykoterapiaohjelmasta, jos terapeutti etenee varovasti ja kunnioittaen potilaan epäluuloisuutta. Nämä potilaat voivat usein kärsiä samanaikaisesta ahdistuksesta tai masennuksesta, joten usein pidetään parhaana tarjota hoitoa näihin tiloihin aluksi. Useimmat asiantuntijat uskovat, että tehokas terapeutti alkaa haastaa lempeästi harhaanjohtavia uskomuksia vasta sen jälkeen, kun potilas on oppinut luottamaan terapeuttiin, mikä voi kestää useita kuukausia säännöllistä hoitoa.
Kun terapeutti on saavuttanut potilaan luottamuksen, terapeuttisten tekniikoiden yhdistelmä voi auttaa potilasta vähitellen toipumaan. Yksilöllistä psykoterapiaa ja kognitiivista käyttäytymisterapiaa (CBT) käytetään yleensä auttamaan potilasta hitaasti ymmärtämään häiriintynyttä ajatteluprosessiaan ja korjaamaan se. Terapeutteja neuvotaan yleensä olemaan suoria, rehellisiä ja tukevia. Keskittymistä potilaan elämänongelmien korjaamiseen ja hänen saavutustensa tervehtimiseen pidetään yleensä tehokkaampina strategioina kuin potilaan kritisoiminen tai itsetutkiskelun kannustaminen. Sosiaalista tukihoitoa pidetään myös hyödyllisenä, koska se voi auttaa potilasta oppimaan toimimaan normaalisti sosiaalisessa ympäristössä, ja perheterapia voi auttaa potilaan läheisiä oppimaan tukemaan potilaan toipumista.
Vaikka psykoosilääkkeitä on saatavana paranoidisten harhaluulojen hoitoon, ne eivät usein ole tehokkaita. Monet potilaat eivät ota näitä lääkkeitä johdonmukaisesti tai kieltäytyvät ottamasta niitä kokonaan. Tämä voi johtua siitä, että heidän harhaluuloisen häiriönsä luonne saa heidät epäluuloisiksi muita kohtaan, joten he alkavat uskoa, että huumeet vahingoittavat heitä jollakin tavalla. Tämä epäilys voi myös vaikeuttaa näiden potilaiden hoitoa psykoterapian avulla, koska heillä on yleensä vaikeuksia luoda luottamussuhde terapeuttiin. Monet potilaat, jotka kärsivät paranoidisista harhaluuloista, vastustavat hoitoa ja jotkut kieltäytyvät alistumasta siihen ollenkaan, eikä laitoshoitoa yleensä suositella, ellei potilasta pidetä vaarallisena.