Kaupan helpottaminen on prosessi, jolla analysoidaan rajojen ja satamien kaupan rajoituksia ja rajoitusten vuoksi, jotta kaupankäyntiprosessia virtaviivaistetaan ja kansojen väliseen järjestelmään rakennetaan tarpeettomia kustannuksia. Maailmanpankki pitää kaupan helpottamista erittäin tärkeänä. Käynnissä on 80 hanketta, joilla pyritään virtaviivaistamaan kehitysmaita ja muita maita. Merkittävä osa kaupan helpottamista on kaupan rahoitus tai maksumenettelyjen parantaminen, jotta tavarat voivat siirtyä myyjistä ostajiin nopeammin.
Maailmanpankki on tutkinut laajasti tavaroiden liikkumista rajojen yli, ja tuloksena on neljä keskeistä indikaattoria kaupan rajoittamisesta. Kaksi näistä kaupan infrastruktuurin indikaattoreista tunnetaan kovina indikaattoreina; riittämättömän infrastruktuurin, kuten satamien, teiden ja siltojen, rajoitukset; ja rajalliset tietoliikenne- ja tietotekniset kyvyt. Kaksi muuta keskeistä indikaattoria, joita pidetään pehmeänä infrastruktuurina, sisältävät raja- ja tullivalvonnan, mukaan lukien kotimaan kuljetukset ja tuonti-/vientimenettelyt, sekä yleinen liike -elämän ja hallituksen sääntely -ilmapiiri maassa, johon liittyy avoimuutta ja korruptiota.
Kansainvälistä kauppaa pidetään kehitysmaiden keskeisenä keinona edistää talouttaan ja kouluttaa kansaansa. Siksi kaupan helpottamishankkeilla on keskeinen rooli pyrkimyksissä, joihin osallistuvat sellaiset järjestöt kuin Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Maailman kauppajärjestö (WTO), Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD), Maailman tullijärjestö (WCO), ja YK: n Euroopan talouskomissio (UNECE). Tilivuosina 2004-2006 kaupan helpottamisohjelmat olivat Maailmanpankin johdolla 22 Afrikan Saharan eteläpuolisessa maassa, kahdessa Lähi-idän maassa, kahdessa Etelä-Aasiassa, yhdessä Itä-Aasiassa ja Tyynenmeren alueella, neljä Itä -Euroopassa ja Keski -Aasiassa ja kolme Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla, yhteensä yhteensä 1.92 miljardia Yhdysvaltain dollaria (USD).
Yksi kaupan helpottamiseen liittyvien uudistusten toteuttamisen monimutkaisuudesta on, että siihen on sisällyttävä yhteistyö kolmelta suoraan vaikuttavalta yhteisöltä, jotka määritellään valtion virastoiksi, palveluntarjoajiksi ja kauppiaiksi. Tarkemmin jaettuna tämä voi sisältää kymmeniä eri organisaatioita hallituksessa, mukaan lukien valtiovarain-, tulli-, maatalous- ja karanteenivirastot. Palveluntarjoajiin voi kuulua tullivälittäjiä, tavaraliikenteen harjoittajia ja niin edelleen, ja varsinaiset kauppiaat kattavat kirjojen, jotka kattavat kaiken kansakunnan tuoman tai viennin. Tämä toisiinsa liittyvä käytäntö tekee julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöstä välttämättömän kaupan helpottamiseen tähtäävien uudistusten kannalta.
Kaupan helpottamiseen keskittyminen alkoi muotoutua voimakkaammin vuonna 2001, kun WTO: n jäsenet pitivät Dohan kehityskierroksen Dohan konferenssissa Qatarissa. Myöhemmät kokoukset jatkuivat vuoteen 2008, jolloin neuvottelut katkesivat maatalouden tuontikäytäntöjen uudistamisesta. Vaikka neuvottelut Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intian välillä jatkuivat kapeammalla pohjalla, kaupan helpottamista koskevien uudistusten hyväksyminen on pysähtynyt.