Suhteellisen edun lakia ehdotti ensimmäisenä Lontoossa, Englannissa työskentelevä ekonomisti David Ricardo 19 -luvun alussa. Hänen työnsä perustui aiempaan taloudelliseen ajatukseen, kuten Adam Smithin ehdottamaan absoluuttisen edun teoriaan. Smith ehdotti, että maan tulisi ryhtyä kansainväliseen kauppaan käyttämällä tuotteita, joista sillä on ehdoton etu – eli niitä, joita se voisi tehdä tehokkaammin kuin muut maat. Ricardo jatkoi ja huomautti, että maan on järkevää erikoistua tuotteisiin, joissa sillä on suhteellinen etu, eli tiettyjen tavaroiden tai palvelujen tuottamisen vaihtoehtoiskustannukset ovat tässä maassa pienemmät kuin muissa maissa. Erikoistumalla näihin tavaroihin ja palveluihin ja harjoittamalla kansainvälistä kauppaa maa voi lisätä tuotantoaan.
Suhteellisen edun laki käyttää vaihtoehtoiskustannusten käsitettä, jossa tarkastellaan samojen resurssien vaihtoehtoisia käyttötapoja. Esimerkiksi jos Englanti pystyy tuottamaan yksikön juustoa 20 tunnissa ja viiniyksikön 30 tunnissa, kun taas Tanska voi tuottaa yksikön juustoa 10 tunnissa ja yksikön viiniä 25 tunnissa, Tanskalla on ehdoton etu molemmat tuotteet. Kun Englanti valmistaa yksikön viiniä, se jättää kuitenkin 1.5 yksikköä juustoa, kun taas Tanska ohittaa 2.5 yksikköä juustoa, mikä tekee Tanskan vaihtoehtoiskustannuksista suuremman kuin Englannin, vaikka Tanskalla on ehdoton etu. Näin ollen voidaan sanoa, että Englannilla on tässä esimerkissä suhteellinen etu viinin valmistuksessa. Jos Englanti on erikoistunut viinintuotantoon ja Tanska erikoistuu juuston tuotantoon – jossa se säilyttää tässä esimerkissä suhteellisen edun – molemmat maat voivat lisätä kokonaistuotantoaan ja kansantulojaan harjoittamalla kansainvälistä kauppaa.
Ricardon esittämä suhteellisen edun laki perustuu oletukseen, että tuotantokustannukset ovat vakioita, kuljetuskustannukset ovat nolla ja että tuotteet ovat täsmälleen samat missä tahansa. Teoriassa oletetaan myös, että tuotantotekijät – kuten pääoma – ovat liikkuvia, tariffeja ei ole ja että ostajat ja myyjät tuntevat täydellisesti markkinat. Teoria ottaa huomioon vain työvoimakustannukset, koska Ricardo katsoi, että kaikki kustannukset voidaan viime kädessä alentaa työvoimakustannuksiksi, mikä tunnetaan työvoiman arvoteoriana. Nykymaailmassa suhteellisen edun lailla voidaan nähdä olevan jonkin verran merkitystä kehittyneiden ja kehitysmaiden välisessä kaupassa, vaikka sen toiminta on vähemmän ilmeistä teollisuusmaiden välisessä kaupassa.