Liittovaltion hankinnat ovat prosessi, jota kansalliset hallitukset käyttävät tavaroiden ja palvelujen ostamiseen tai vuokraamiseen. Tietyt menettelyt voivat vaihdella maittain, mutta hankintapolitiikan tavoitteet ovat hyvin samankaltaisia. Näiden tavoitteiden tarkoituksena on lisätä kilpailua tarjoamalla oikeudenmukainen pääsy mahdollisille tarjoajille, maksimoimalla julkisten varojen avulla saatu arvo ja edistämällä resurssien vastuullista käyttöä.
Yhdysvalloissa liittovaltion hankintapolitiikka määräytyy lainsäädäntötoimenpiteiden ja vuonna 1974 perustetun Office of Federal Procurement Policy -hallinnon, joka on Hallinto- ja budjettitoimiston alaosasto, suositusten perusteella. Nämä käytännöt julkaistaan liittovaltion hankinta -asetuksessa (FAR) , jonka antavat yhdessä puolustusministeriö (DoD), General Services Administration (GSA) ja National Aeronautics and Space Administration (NASA). FAR ei koske vain hallituksen suoria ostoksia, vaan myös liittovaltion apurahansaajien ostoksia. Liittovaltion urakoitsijoilla ja avustuksen saajilla suoritetaan määräajoin auditointeja, joita kutsutaan urakoitsijoiden hankintajärjestelmien tarkasteluiksi, jotta varmistetaan liittovaltion säännösten noudattaminen.
Liittovaltion hankinnat edellyttävät yleensä tarjouskilpailua sopimuksista, jotka ylittävät tietyn rahakynnyksen. Näissä tapauksissa tarjouspyyntö (RFP) annetaan erityisohjeineen ja tarjoukset jätetään tarkistettavaksi. Sopimus tehdään yleensä tarjoajalle, joka voi täyttää kaikki vaaditut eritelmät halvimmalla hinnalla. Poikkeuksia tähän politiikkaan voidaan soveltaa tapauksissa, joissa on vain yksi hankintalähde tai kun yksi toimittaja on osoittautunut suorituskykyä huomattavasti paremmaksi kuin muut.
Kanadassa liittovaltion hankinnoista ensisijaisesti vastaava viranomainen on Public Works Government Services Canada (PWGSC). Vuonna 2005 annetulla lailla luotiin luettelo ennalta hyväksytyistä toimittajista, joita käytetään pysyviin tilauksiin, ja joka kattaa useimpien yleisimmin ostettujen omaisuuserien, kuten autot, polttoaine, toimistotarvikkeet ja ammatilliset palvelut, hankinnan. Jos hankinta ylittää eri luokille asetetut rahalliset arvot, PWGSC avaa hankinnan tarjouskilpailuun ja ilmoittaa siitä valtion sähköisessä tarjouspalvelussa. Tämä vaihe voidaan ohittaa vain tapauksissa, joissa on olemassa hengenvaarallinen tilanne, kansallinen turvallisuus voi vaarantua, tuotteelle on saatavilla vain yksi lähde tai kohteille, jotka alittavat raharajat.
Useimmissa Euroopan maissa on samanlaiset liittovaltion hankintavaatimukset ja -prosessit. Euroopan yhteisön (EY) jäsenten on kuitenkin myös pantava täytäntöön hankinta -asetukset, jotka ovat EY: n hankintapolitiikan mukaisia. Näihin politiikkoihin kuuluu syrjimättömyys jäsenmaiden välillä hankintamenettelyssä ja vaatimukset, joiden mukaan myyjät täyttävät tietyt ympäristönsuojelunormit. Puolustukseen tai kansalliseen turvallisuuteen liittyvät sopimukset eivät kuulu EY -määräysten piiriin.
Australiassa valtiovarainministeri julkaisee Kansainyhteisön hankintaohjeet (CPG), joissa esitetään Australian liittovaltion hankintavaatimukset. Kanadan tavoin myös Australia on laatinut luettelot hyväksytyistä toimittajista, joita kutsutaan yhteisen käytön järjestelyiksi (CUA), ostamaan monenlaisia tavaroita, jotka vaihtelevat kiinteistä tavaroista ja tarvikkeista väliaikaiseen työhön. Useimmilla alueilla valtion virastojen on käytettävä CUA: ta, jos sellainen on olemassa ostettaville tuotteille. Suurempia sopimuksia, jotka edellyttävät avointa tarjousprosessia, mainostetaan AusTender -nimisessä sähköisessä järjestelmässä.