Teknisen korvaamisen rajaprosentti on taloudellinen termi, joka osoittaa suhteen, jolla yksi panos voidaan korvata toisella pitäen koko tuotannon vakiona. Tämän avulla analyytikot voivat tunnistaa kustannustehokkaimman tuotantotavan tietylle tuotteelle ja tasapainottaa kahden erillisen-mutta yhtä välttämättömän-komponentin kilpailevat tarpeet. Tämän suhteen laskeminen on helpointa piirtämällä tulomäärät XY -kaavioon, jotta voidaan esittää visuaalisesti muutosnopeus useiden mahdollisten syöttöyhdistelmien välillä. Se ei ole yksi kiinteä arvo, vaan se on laskettava uudelleen jokaiselle vuorolle ylös- tai alaspäin muuttujan jatkuvuudessa.
Voidaan esimerkiksi olettaa, että 100 yksikön tuotteen X tuottaminen vaatii yhden yksikön työvoimaa ja 10 yksikköä pääomaa. Työvoiman teknisen korvaamisen marginaaliprosentin laskeminen osoittaa, kuinka monta pääomayksikköä voidaan “säästää” lisäämällä ylimääräinen työyksikkö samalla, kun kokonaisyksikön tuotanto pysyy vakiona 100: ssa. Jos 100 yksikköä tuotetta X voidaan tuottaa kaksi työyksikköä ja vain seitsemän pääomayksikköä, niin työn suhde pääomaan on 3: 1.
Tämä luku on kuitenkin ominainen kullekin syöttöarvojen joukolle. Vaikka tässä tapauksessa – siirryttäessä 1 työyksiköstä 2 yksikköön – korvausaste oli 3: 1, se ei tarkoita, että se pysyisi edelleen 3: 1 kaikissa työn ja pääoman yhdistelmissä. Jos 100 yksikön tuotteen X tuottaminen kolmella työyksiköllä edellyttää vain viittä pääomayksikköä, suhde on muuttunut 2: 1 kyseiselle työ- ja pääomayhdistelmälle.
Tämä spesifisyys selittää sen, miksi teknisen korvaamisen raja -arvo on parasta piirtää visuaalisesti kaavioon käyttäen kaikkia mahdollisia työn ja pääoman yhdistelmiä. Se mahdollistaa muuttuvien hintojen nopean visuaalisen kulutuksen kaikilla mahdollisilla työ- ja pääomayhdistelmillä. Tämä yhdessä eri komponenttien hinnoittelutietojen kanssa mahdollistaa sen, että joku voi nopeasti varmistaa, mikä työn/pääoman yhdistelmä tarjoaa kustannustehokkaimman tavan tuottaa tietty määrä tuotetta.
Näitä laskelmia tehtäessä on oletettava, että työyksiköt ovat yhtä kalliita kuin pääomayksiköt. Tavoitteena on löytää tuotantopiste, jossa minimoidaan työvoiman ja pääoman yhteenlasketut yksiköt, mikä säästää eniten kustannuksia. Edellisen esimerkin mukaisesti yhdistelmässä yksi, yksi työyksikkö ja 10 pääomaa vaativat 11 yhdistettyä työ-/pääomayksikköä tuotteen X tuotteeseen 100. Yhdistelmä kaksi, joka koostuu kahdesta työyksiköstä ja seitsemästä pääomasta, laskee tämän yhdeksään yksikköön, kun taas yhdistelmä kolme, joka työllistää kolme yksikköä työvoimaa ja viisi pääomaa, laskee sen seitsemään. Yhdistelmästä kolme tulee siten kustannustehokkain tapa tuottaa 100 yksikköä tuotetta X.