Kansalliset hallitukset ja keskuspankit ympäri maailmaa pyrkivät hallitsemaan talouden osia, kuten inflaatiota ja korkoja, asettamalla erilaisia rahapoliittisia ohjauskeinoja. Näiden hallitusten ja virastojen yhteisiä ponnisteluja kutsutaan usein kansainväliseksi rahapolitiikaksi. Vaikka jokaisella kansakunnalla on oikeus päättää omasta talouspolitiikastaan, joissakin tapauksissa valtioiden ryhmät neuvottelevat kansainvälisistä rahapoliittisista sopimuksista, jotka vaikuttavat usean maan talouteen.
Rahapolitiikka vaikuttaa maahantuojien ja viejien kykyyn ostaa ja myydä tavaroita ulkomailla sijaitsevien kauppakumppaneiden kanssa. Joillakin mailla on vähäiset luonnonvarat, ja näiden maiden ihmiset luottavat ulkomaisiin yrityksiin toimittamaan arvokkaita hyödykkeitä, kuten öljyä ja maakaasua. Korkeat energian hinnat voivat aiheuttaa inflaatiokierron ja kun vientihintojen nousu aiheuttaa usein kansakuntia taantumaan. Näin ollen useimmat kansalliset hallitukset tekevät taloudellisia päätöksiä, jotka perustuvat kotimaisiin tarpeisiin, mutta jotka ottavat huomioon myös muissa maissa tehdyt kansainväliset rahapoliittiset päätökset.
Keskuspankit voivat alentaa lainakorkoja, mikä tarkoittaa, että ihmiset ja yritykset voivat lainata rahaa edullisesti ja tavarat tulevat edullisemmiksi. Taantumien aikana valtiot sopivat joskus alentavansa lainakorkoja yhdessä osana pyrkimystä yhtenäiseen kansainväliseen rahapolitiikkaan, joka alentaa vientikustannuksia ja tekee maiden välisestä kaupasta edullisempaa. Keskuspankit suostuvat usein korottamaan korkoja samanaikaisesti inflaatiosyklin aikana kuluttajien menojen rajoittamiseksi ja hintojen alentamiseksi. Kauppakiistoja syntyy usein, kun kahden maan erilaiset taloudelliset olosuhteet saavat keskushallitukset tekemään vastakkaisia rahapoliittisia päätöksiä, jotka vaikeuttavat kansainvälistä kauppaa.
Euroopan unioni (EU) koostuu suurimmasta osasta Länsi- ja Keski -Euroopan kansakuntia, ja kunkin maan valituilla virkamiehillä on valtuudet tehdä joitakin kansainvälisiä rahapoliittisia päätöksiä EU: n puolesta. Kuitenkin yksittäisillä kansakunnilla on oikeus veto -oikeuteen joihinkin poliittisiin päätöksiin, ja jotkut maat eivät halua osallistua EU: n talousohjelmiin. Yhdistynyt kuningaskunta ja Tanska päättivät luopua EU: n poliittisesta päätöksestä ottaa käyttöön yhteinen eurooppalainen valuutta. Muualla maailmassa, kuten Amerikassa ja Aasiassa, muut vähemmän muodolliset talousryhmät, jotka koostuvat eri kansakunnista, tekevät joskus alueellisia kansainvälisiä poliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat monien kansakuntien ihmisten elämään.
Taloudellisiin päätöksiin vaikuttaa joskus Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), joka on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) virasto, joka perustettiin osittain helpottamaan kansainvälistä kauppaa. IMF: llä ei ole virallista roolia politiikan kehittämisessä, mutta yhteisö voi antaa suosituksia poliittisista päätöksistä YK: n jäsenmaille. Lisäksi IMF ylläpitää hätärahastoa ja taloudellisesti vaikeuksissa olevat valtiot voivat saada IMF: ltä lainoja, jos järjestön päätöksentekijät uskovat, että lainat hyödyttävät sekä kyseistä valtiota että maailmanlaajuista rahoitusnäkymää kokonaisuudessaan.