Greshamin lain perusperiaate on, että huono raha ajaa hyvän rahan pois liikkeestä. Tässä yhteydessä hyvä raha on valuuttaa, jolla on huomattava arvo: yleensä kolikot, jotka on valmistettu arvokkaasta metallista, kuten kullasta tai hopeasta. Huono raha on vähemmän arvokas valuutta, jonka suvereeni on määritellyt arvokkaaksi. Greshamin lain mukaan molempia rahaa sisältävä talous siirtyy kohti huonoa valuuttaa.
Greshamin laki pätee, kun yksittäiset talouden toimijat saavat valita, minkä tyyppistä valuuttaa käyttää. Oletetaan, että kaveri astuu baariin ja haluaa ostaa halpaa juomaa. Hän voi käyttää joko paperilaskua tai hopearahaa. Jos hän on taloudellisesti järkevä, hän käyttää seteliä ja säästää kolikon, koska kolikko säilyttää itsenäisen arvon. Jos talous sisältää inflaatiopotentiaalin, kolikko pysyy arvokkaana metallin vuoksi, josta se on valmistettu. On täysin mahdollista, että metallin arvo ylittää kolikon nimellisarvon, mikä kannustaa sulattamaan kolikon ja myymään materiaalin.
Greshamin laki tulee voimaan vain talouksissa, joita hallitsee suvereeni. Liikkeessä on oltava arvokkaita kolikoita sekä arvoa määrittävää valuuttaa. Hallitsijalla on oltava valta pakottaa käyttämään keinotekoista rahaa, jota kutsutaan fiat -valuutaksi. Sääntelemättömässä taloudessa setelit olisivat yksinkertaisesti vähemmän arvokkaita kuin kolikot; ihmiset eivät halua hyväksyä heitä korvaaviksi. Valtiolla on oltava valta mahdollisesti puuttua väkivaltaan valuutan takaamiseksi.
Toinen Greshamin lain liikkeellepaneva voima inflaation lisäksi on kansainvälisen kaupan voima. Jopa erittäin tehokas hallitus ei voi keinotekoisesti määrittää valuutan kauppaa kansainvälisillä markkinoilla. Vaikka kotimaiset agentit joutuisivatkin hyväksymään vastaavasti hyvää ja huonoa valuuttaa, hyvä valuutta käy kauppaa lisää rahaa valtion vallan ulkopuolella olevilla markkinoilla. Sen seurauksena, että yksittäiset kotimaiset toimijat säästävät, hyvä raha poistuu aktiivisesti taloudesta, jossa keinotekoinen vastaavuus on vahvistettu.
Lain nimi tulee Sir Thomas Greshamilta, joka ehdotti konseptia vuonna 1558 kirjeessään kuningatar Elisabetille. Henry Macleod antoi tämän nimen kolmesataa vuotta myöhemmin, vuonna 1858. Itse asiassa ajatus Greshamin lain takana on ollut tiedossa jo antiikista lähtien. George Selgin, moderni taloustieteilijä, joka seuraa käsitteen historiaa, mainitsee viittauksen samanlaiseen ajatukseen Aristophanesin The Frogs -kirjassa, joka kirjoitettiin noin 405 eaa.