Inflaatiovero on taloudellisen kärsimyksen määrä, joka ilmenee, kun jonkinlaisen laajentavan rahapolitiikan toteuttaminen saa rahat ja pankkisaamiset vähenemään. Tilanne johtaa piilotettuun veroon, joka vähentää tehokkaasti kuluttajien ostovoimaa, erityisesti niillä, jotka haluavat säilyttää suuremman osan tuloistaan käteisellä. Ennen kuin markkinat mukautuvat uuteen politiikkaan, ostovoima pysyy jonkin verran vaimeana ja voi aiheuttaa vaikeuksia monille kotitalouksille, erityisesti niille, jotka liittyvät alempiin ja alempiin keskiluokkiin.
Uusien rahapolitiikkojen toteuttaminen tapahtuu yleensä keinona siirtää taloutta suuntaan, jonka odotetaan olevan kaikkien etujen mukaista pitkällä aikavälillä. Tämän uuden politiikan alkuvaiheessa tietyt talousryhmät kärsivät todennäköisesti enemmän kuin toiset. Tämä kärsimys, joka määritellään inflaatioveroksi tai regressiiviseksi kulutusveroksi, ei ole vero siinä mielessä, että verovirasto arvioi jonkin summan, joka on toimitettava tälle virastolle. Sen sijaan inflaatiovero kuvaa uuden politiikan vaikutusta tiettyihin kuluttajaryhmiin, jotka havaitsevat, että heidän käteisvarojaan rasittaa tai verottaa uusi taloustilanne.
Inflaatioverolla on taipumus kehittyä, kun hallitus käyttää taloudellista muutosta aikaansaajaprosessilla. Tässä skenaariossa keskuspankit lisäävät seteleiden painamista ja myöntävät lisäluottoja ensimmäisinä askeleina talouden epäsuotuisan kehityksen kääntämiseksi. Kun markkinapaikka reagoi näihin muutoksiin, inflaatio alkaa tapahtua. Inflaatio pienentää sitten käteisen ostovoimaa tietyn ajan, kunnes tulotasot on säädetty ja kuluttajien kokonaisvoima palautettu. Yleensä huolehditaan täsmälleen siitä, miten tätä strategiaa käytetään, koska trendin jatkaminen liian kauan voi johtaa taloudellisten olosuhteiden luomiseen, jotka ovat huonompia kuin se tilanne, jonka hallitus yritti muuttaa.
Vaikka on poikkeuksia, kuluttajat, jotka yleensä turvautuvat käteiseen ja käteisvaroihin kotitalouden kulujen hallintaan, vaikuttavat todennäköisimmin merkittävästi uuden politiikan täytäntöönpanoon. Tämä sisältää yleensä merkittävät kuluttajaryhmät, joiden tulotasoa pidetään alhaisena tai alempana keskiluokana monissa länsimaissa. Sitä vastoin ylemmän keskiluokan ja ylemmän talousluokan kuluttajat luottavat taloudellisen vakautensa vuoksi vähemmän käteiseen ja käteisvaroihin, eikä uusi rahapolitiikka vaikuta niihin niin vakavasti, että heidän ostovoimansa vähenee.