Pariteettihinta viittaa tasoon, jolla omaisuuserän hinta on suoraan sidoksissa siihen liittyvään hintaan. Käsite on olemassa useiden omaisuuserien kanssa ja vaihtelee hieman kunkin mukaan. Pariteettihinta voi myös viitata teoriaan siitä, miten kansainväliset valuuttakurssit vaihtelevat ja laskeutuvat.
Jotkut pariteettihinnan käyttötavat viittaavat yksinkertaisesti sisäiseen suhteeseen. Yksi esimerkki olisi ulkomaiset valuutat, jotka sen sijaan, että niiden valuuttakurssit leviäisivät vapaasti markkinoilla, ovat kiinteitä tietyllä tasolla suhteessa toiseen valuuttaan. Tämä tapahtuu usein kehitysmaiden kanssa, jotka vahvistavat valuuttakurssinsa Yhdysvaltain dollariin nähden. Tämä kurssi on pariteettihinta.
Pariteettihintaa voidaan käyttää myös vaihtoehtojen kanssa. Nämä ovat rahoitustuotteita, jotka antavat haltijalle oikeuden ostaa toinen omaisuuserä tiettyyn hintaan tiettynä päivänä tulevaisuudessa. Tällaisen option pitäminen voi olla kannattavaa sen mukaan, mikä on omaisuuserän markkinahinta kyseisenä päivänä. Jos se on korkeampi kuin hinta, jolla optio -oikeuden haltija saa ostaa sen, hän saa välitöntä voittoa.
Itse optio voidaan ostaa ja myydä ennen eräpäivää. Hinta, jonka ihmiset maksavat vaihtoehdosta, vaihtelee ajan mittaan sen mukaan, kuinka todennäköiseltä näyttää vaihtoehdon olevan kannattava. Option pariteettihinta on silloin, kun optio -oikeuden myynti- ja osto -markkinahinta on yhtä suuri kuin sen luontainen arvo, joka on sen voiton määrä, jonka joku optio -oikeutta nykyään saava päättäisi, jos kohde -etuuden markkinahinta pysyy muuttumattomana nyt ja vaihtoehdon eräpäivä.
Termiä pariteettihinta voidaan käyttää myös viittaamaan ostovoiman pariteettiin. Tämä on teoria, jonka mukaan pitkällä aikavälillä valuuttakurssit löytävät tason ja säilyttävät sen. Teorian mukaan tämä asema on se, jolla sama määrä rahaa riittää ostamaan saman tavaran molemmista maista. Esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Japanin välinen valuuttakurssi saattaa asettua 1 dollarista 100 jeniin. Teorian mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa 2 dollaria maksava hampurilainen maksaisi Japanissa 200 jeniä.
Todellisuudessa on useita syitä, miksi tämä teoria ei kirjaimellisesti toteudu. Yksi on se, että se toimii sillä perusteella, että molemmat maat ja itse asiassa kaikki maat muodostavat yhtenäismarkkinat. Mutta hampurilaisesimerkissä Tokiossa myytäväksi tarjottu hampurilainen ei selvästikään kiinnosta New Yorkin ostajaa. Toinen ongelma on, että tuotteiden kysyntä ei ole yleismaailmallista. Yhdysvalloissa huonolaatuisena välipalana pidettyä hampurilaista voidaan pitää ylellisyysruoana muissa maissa, ja sen hinta on siten suhteellisen korkeampi.