Päivälaskukäytäntö on prosessi, joka auttaa vahvistamaan standardin kuponkipäivien välille kertyneen koron laskemiselle keskittyen tosiasiallisiin päiviin, jotka ovat jäljellä kuluvan päivämäärän ja sijoitukseen liittyvän seuraavan kuponkipäivän välillä . Prosessi voi käyttää kalenterivuoden perusteella todellisia päivämääriä tai järjestelmää, joka olettaa keskimääräisen päivien lukumäärän joka kuukausi. Koska erilaiset joukkovelkakirjamarkkinat käyttävät erilaisia lähestymistapoja päivämäärän laskemiseen, sijoittajan on tärkeää ymmärtää se käytäntö tai standardi, jota käytetään, kun se yrittää ennustaa joukkovelkakirjan lopulta tuottamaa tuottoa.
Yksi yleisimmistä lähestymistavoista päivälaskukäytäntöön perustuu strategiaan oletuksella, että kalenterivuosiin liittyy joka kuukausi 30 päivää. Tällä on merkitystä koron kertymiselle joukkovelkakirjalainalle, koska se yleensä rakennetaan vuosikorkona, jota sovelletaan asteittain kullekin 30 päivän jaksolle. Tietäen, että tätä standardia käytetään kalenterivuoden sijasta korkojen keräämiseen kuukausittain, sijoittaja voi seurata, kuinka paljon tuottoa syntyy seuraavaan kuponkipäivään mennessä.
Samalla tavalla, jos päivälaskutapa tai -standardi perustuu kalenterivuoteen, oletus sisältää 365 päivän vuosijakson, joka vaihtelee kuukausittain. Tämä tarkoittaa, että joillekin kuukausille kertyy korkoa 31 päivän perusteella, toisille 30 päivälle ja helmikuulle joko 28 tai 29 päivää. Tietoisena siitä, että tätä standardia käytetään, sijoittaja voi sallia kuukausittaiset vaihtelut ja ymmärtää, että joukkovelkakirjalainalle kertynyt korko vaihtelee kuukausittain kyseisiin kuukausiin sisältyvien päivämäärien erojen perusteella.
Keskeinen kysymys päivälaskukäytännössä on tietää, mitä standardia käytetään, ja olla valmis käyttämään kyseistä standardia, kun heijastavat kertyneitä korkoja, jotka ansaitaan joka kausi. Koska käytössä on useampi kuin yksi standardi tai käytäntö, sijoittajien on määritettävä, mikä lähestymistapa toimii standardina joukkovelkakirjamarkkinoilla, joilla omaisuuserää käydään kauppaa. Näin vältetään oletukset koron kertymisestä ja lopulta sijoitukselle ennustetuista tuotoista, jolloin sijoittaja voi tehdä tietoon perustuvan päätöksen siitä, siirrytäänkö ostokseen vai ei.