Menomallit ovat yritys käyttää matemaattista yhtälöä kartoittaakseen ja ennustaakseen muutoksia kuluttajien yleisessä käyttäytymisessä taloudessa. Malleja käytetään makrotaloudessa, joka mittaa toimintaa koko taloudessa, eikä mikrotaloustiedettä, joka tarkastelee tiettyjä markkinoita, esimerkiksi tietyntyyppisiä tuotteita tai palveluita. Nimestä huolimatta menomalleja voidaan käyttää talouden tuotannon tarkasteluun; tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tuotettujen ja myytyjen tavaroiden arvo on luonnostaan sama kuin kokonaismenojen arvo.
Perusmuoto eri menomalleista on kokonaismenot, jotka ovat yksi tapa mitata talouden tuotantoa, joka tunnetaan paremmin nimellä bruttokansantuote. Tämän mallin mukaan BKT koostuu kulutusmenoista, yritysten investointimenoista, julkisista menoista ja nettoviennistä. Tässä yhteydessä nettovienti on maasta viedyn tavaran kokonaisarvo vähennettynä tuodun tavaran kokonaisarvolla.
Kokonaismenoja käytetään toisin kuin tulomenetelmää, jonka mukaan BKT on työntekijöiden palkkojen, yritysten voittojen, vuokrien ja korkojen kokonaismäärä. Logiikka on, että kaikki ihmiset ja yritykset käyttävät rahaa maassa tuotettuihin tavaroihin päätyvät jonkinlaiseen tuloon. Väitetään, että tämä malli on vähemmän tarkka, koska se ei sisällä poistoja tai välillisiä yritysveroja, kuten myyntiveroja. Tämä tarkoittaa, että tulomallilla tuotettu BKT -luku on yleensä pienempi kuin kokonaismenojen avulla tuotettu luku.
Kokonaismenojen tuottama luku muodostaa perustan joillekin kehittyneemmille menomalleille. Yksi on kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan malli. Tässä käytetään kokonaiskustannusten osia ja tarkempia toimenpiteitä, kuten yleistä hintatasoa, kaavion kahden käyrän tuottamiseksi, jotka edustavat talouden kysynnän ja tarjonnan yleistä tasoa.
Joku, joka käyttää kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan mallia, siirtäisi yhtä käyristä vastauksena tiettyyn talouden muutokseen, kuten yleiseen veronkorotukseen tai viennin yleiseen vähenemiseen. Mallin teoria on, että yhden käyrän liike muuttaa kahden käyrän leikkauspistettä; tämä puolestaan osoittaa muutoksen vaikutuksen sekä tuotantoon että hintatasoon. Tämä tekee mallista erityisen suositun monen taloustieteilijän keskuudessa, koska sitä voidaan käyttää sekä Keynesin taloustieteessä, joka korostaa hallituksen toimintaa menojen ja verotuksen kautta, että monetaristisessa taloustieteessä, joka korostaa rahan tarjonnan hallintaa esimerkiksi lisäämällä käteistä tai vaihtamalla valuuttakursseja.