Käyttivätkö orjat todella peittokoodeja maanalaisella rautatiellä?

Vuonna 2007 kuva kuuluisan mustan valtiomiehen ja kuolemanrangaistuksen poistajan Frederick Douglassin patsaan jalustalla laukaisi kiistan kuvatun tapahtuman historiallisesta tarkkuudesta. Orjapeiton kuvan oli tarkoitus kunnioittaa maanalaisen rautatien “johtimien” rohkeutta, ruohonjuuritason pyrkimystä auttaa eteläisiä orjia pakenemaan pohjoisiin vapaisiin osavaltioihin tai Kanadaan. Vuosien varrella on syntynyt maanalaista rautatietä ympäröivä jalo mytologia historiallisten tosiasioiden ohella. Yksi mahdollisesti apokryfinen tarina sisältää peitekoodien käyttöä, salaisia ​​symboleita, joiden sanotaan olevan ommeltu peitteisiin ja jotka näytetään sympaattisten kotejen ulkopuolella signaalina pakeneville orjille.

Peittokoodien tarinan uskotaan paljastuneen haastattelemalla entisiä orjia tai heidän jälkeläisiään 1930 -luvulla. Näiden kertomusten mukaan joko taloudenhoitajina työskentelevät orjat tai myötätuntoiset valkoiset kumoamistoimijat ompelisivat peitteisiinsä erilaisia ​​peittokoodeja ja ripustivat ne ulos, ilmeisesti tuulettamaan ne. Orjaomistajat eivät ehkä ole huomanneet suunnitelmien merkitystä, mutta maanalaisen rautatien kautta pakoa suunnittelevien orjien sanottiin tietävän peittokoodit ulkoa. Monet mallit on tuotu Afrikasta, joten jopa vähiten koulutettu orja pystyi tulkitsemaan peitekoodien merkityksen pienellä sekaannuksella.

Väitetään, että tietyt peittokoodit näytettäisiin tietyssä järjestyksessä, jotta orjilla olisi riittävästi aikaa valmistautua pakoon. Ensimmäiset peittokoodit, nimeltään “apina -jakoavain”, kertoisivat orjille, että on aika kerätä selviytymiseen tarvittavat työkalut. Toinen näistä peitekoodeista olisi ”vaunupyörä”, joka käski orjia pakata tavaransa ikään kuin pakatakseen vaunumatkan. Siitä lähtien peitekoodeja muutettiin usein antamaan erityisiä tietoja pakenevien orjien olisi tiedettävä matkan varrella. Esimerkiksi ”Karhun tassu” -niminen malli muistutti oletettavasti seuraamaan samaa polkua kuin karhu etsiessään ruokaa ja vettä vuorilta.

Muut peittokoodit, kuten “rusetit” tai “britit”, käskisivät pakenneet orjat pukeutumaan muodollisemmin tai pukeutumaan naamiointiin. Rosoinen malli nimeltä “Humalassa polku” ehdotti, että orjan tulisi liikkua arvaamattomiin suuntiin heittääkseen pois paikalliset palkkionmetsästäjät. Jos pakenevan orjan piti löytää turvallinen talo ruoalle tai suojalle, tiettyjen peitekoodien, kuten “hirsimökki” tai “Shoo-fly”, sanottiin tarkoittavan sympaattisia maanalaisen rautatien jäseniä tai ilmaisia ​​mustia, jotka tunsivat järjestelmän. Muut peittokoodit muistuttavat pakoon joutuneita orjia, mihin suuntaan on noudatettava, kuten “Lentävien hanhien” tai “Tähtien” tapauksessa.

Vaikka peittokoodien tarina näyttää sopivan maanalaisen rautatien tunnettujen historiallisten tosiasioiden kanssa, on olemassa joitakin luontaisia ​​ongelmia. Jotkut peitekoodeille annetut tikkausmallit keksittiin vasta sisällissodan vuosien jälkeen, erityisesti ”rusetit”, jotka näkyvät tikkauslehdissä vasta 1950 -luvulla. Muut tikkauskuviot, kuten “Lentävät hanhet” tai “Apina -avain”, eivät näytä olevan erityisen hyödyllisiä pikavalintana, koska muuttavat hanhet lentävät harvoin yöllä ja apina -avaimena tunnettu työkalu keksittiin vasta 1850 -luvulla. Vaikka on erittäin uskottavaa, että sympaattiset “kapellimestarit” maanalaisessa rautatiessä ovat saattaneet ripustaa peittoja tai muita bannereita salaisiksi symboleiksi, olisi epäkäytännöllistä saada 17 erilaista peittoa, jotka sisältävät kaikki väitetyt peittokoodit yhdessä kodissa.

Peitekoodien perinteen uskotaan perustuvan suurelta osin orjan tyttären muistelmiin, joka kertoi tarinan lastenkirjan tekijälle. Peittokoodien tarinaa suositeltiin edelleen vaikutusvaltaisten mustien televisio -ohjelmien juontaja Oprah Winfreyn ja muiden pyrkimyksillä etsiä todellisia tai apokryfisia tarinoita lakkauttavan liikkeen ja maanalaisen rautatien ympäriltä. Peittokoodien tarina tarjoaa tyydyttävän sivupalkin erittäin tärkeälle historialliselle ja sosiaaliselle tapahtumalle, vaikka yksityiskohdat osoittautuvatkin enemmän apokryfeiksi kuin historiallisesti tarkkoiksi.