Sanomalehtien uskottavuuskysymys on ollut esillä siitä lähtien, kun sanomalehdet ilmestyivät ensimmäisen kerran. Monet ihmiset lukevat niitä epäilevästi. Yhä useammat ihmiset heräävät siihen, että sanomalehtien artikkelit eivät ole 100% totta. Joukkoviestimien aikakaudella, kun sanomalehdet ja televisio -ohjelmat kilpailevat yksinoikeudella, monet tosiasiat ovat liioiteltuja ilman kohtuullista epäilystä.
Äskettäin tehty sanomalehtien uskottavuutta koskeva tutkimus osoitti, että vain 17% ihmisistä piti päivälehtensä täysin uskottavana. The New York Timesin ja The Wall Street Journalin uskottavuusluvut olivat jopa 50%. Onko maailma nyt asunut mediataitojen kyynisten lukijoiden toimesta, vai ovatko ihmiset yksinkertaisesti menettäneet uskonsa mediaan kokonaisuutena?
Yksi sanomalehtien tarinoiden uskottavuuden tärkeimmistä tekijöistä on anonyymi lähde. Tämä viittaa ihmisiin, jotka esiintyvät usein sanomalehtiartikkeleissa, jotka antavat lausunnon tai sisäpiiritietoa tarinasta. Kiistanalainen kysymys on tietysti se, että anonyymiä lähdettä ei koskaan nimitetä. Nimetön lähteen käyttö voidaan nähdä jo Washington Deathin 1970 -luvulla paljastaman Watergate -skandaalin Deep Throat -tapahtumassa.
Toimittaja ei koskaan luovuta nimettömän lähteensä nimeä; sitä pidetään osana journalistista etiikkaa. New York Times joutui kuitenkin äskettäin tulostamaan neljä sivua anteeksi toimittaja Jason Blairin keksintöjä. Blairin sanomalehtijutut ilmestyivät kolmen vuoden aikana, ja niiden todettiin olevan täynnä vilpillisiä tosiasioita ja tietoja. Suurin osa tarkistamattomista keksinnöistä sisältyi nimettömiin lähdelainauksiin.
Tämä ei ollut ainoa kerta, kun anteeksipyyntöjä painettiin sanomalehtiartikkeleiden valmistamisesta. Toinen Timesin toimittaja Rick Bragg joutui eroamaan, kun hänen tarinansa todettiin petollisiksi. USA Today -lehden toimittaja Jack Kelley keksi lukuisia tarinoita, kuten oman silminnäkijän kertomuksen kahvilapommituksesta Israelissa.
Joissakin tapauksissa yleisö tietää, että sanomalehtien tarinat ovat yksinkertaisesti vääriä tai liioiteltuja. Brittiläinen tabloidilehdistö on yksi maailman pahimmista tarinankertojista. Valtava osa näistä päivittäisistä sanomalehdistä on täynnä ainutlaatuisia julkkisten tarinoita, joita läheiset ystävät kertovat. On tunnettua, että ns. Läheinen ystävä on itse asiassa julkkis, joka etsii ylimääräistä julkisuutta.
On myös tosiasia, että monet sanomalehdet ovat puolueellisia tiettyä poliittista puoluetta kohtaan. Toimittajat voivat esittää poliittisia tarinoita, jotka suosivat heidän puolueitaan, sekä sanomalehtitarinoita, jotka saavat vastakkaisen puolueen näyttämään parhaimmillaan paholaisen palvojilta. Vanha sanonta, että älä usko kaikkea, mitä luet sanomalehdissä, on pidettävä mielessä, kun luet suurta osaa sanomalehtien tarinoista, erityisesti niitä, jotka usein lainaavat nimettömiä lähteitä tärkeimpinä tosiasioiden antajina.