Christopher Marlowe oli englantilainen näytelmäkirjailija ja William Shakespearen aikalainen. Syntynyt 6. helmikuuta 1564 Canterburyssa, hänet kasvatettiin kauppiasluokassa ja hänellä oli pääsy ainakin kunnolliseen koulutukseen. Hän valmistui Benet Collegesta vuonna 1571 ja 1580 -luvulla hän liittyi Lord Admiral’s Company of Playersiin Lontoossa.
Marlowella oli neljä suurta teatteriteosta: Tamburlaine Suuri, Tohtori Faustuksen traaginen historia, Maltan juutalainen ja Edward Toinen. Varmasti hänellä oli muitakin teoksia, mutta nämä olivat hänen tunnetuimpia ja niitä esitettiin edelleen. Näistä Faustus on luultavasti tunnetuin ja suurin vaikutus populaarikulttuuriin. Marlowe oli myös aikansa runoilija ja monet kirjallisuuden asiantuntijat sanovat, että hänen teoksillaan oli suora vaikutus Shakespearen näytelmiin. Todennäköisesti hänellä oli vain vähän muodollista koulutusta kirjoittamiseen, mikä tekee hänen kirjallisista saavutuksistaan merkittävämpiä.
Christopher Marlowe oli tunnetusti omana aikanaan epätavallisista uskonnollisista vakaumuksistaan, ja joidenkin lähteiden mukaan hän oli avoimesti homoseksuaali, mutta monta vuosisataa myöhemmin on vaikea tietää tarkalleen, missä totuus on. Aikalaiset ja muut lähteet huomauttavat, että hän ”juhli kovasti” käyttääkseen anakronismia. Jotkut sanoivat hänen olevan ateisti, mutta siitä on myös keskustelua. Hänellä oli suosittuja ystäviä kuningatar Elisabet I: n hovissa, mukaan lukien Sir Walter Raleigh, joka saattoi olla yksi hänen suojelijoistaan.
Marlowe kuoli toukokuussa 1593 Deptfordissa. Nykyaikaiset tutkijat arvelevat, että hänet kuoli luultavasti baarikamppailun aikana, ja tämä ei todellakaan ole mahdollisuuksien ulkopuolella, kun otetaan huomioon kuinka vähän todellisia tosiasioita tiedetään hänen elämästään. Hänet haudattiin Pyhän Nikolauksen kirkkopihalle Deptfordiin, ja jonkin aikaa myöhemmin levitettiin järkyttäviä tarinoita hänen kuolemansa olosuhteista, mukaan lukien yksi, joka oli puukotettu kuoliaaksi taistelussa miehen puolesta. Hänen värikästä elämäänsä käytettiin jopa juhlallisena varoituksena muille puritanilaisen kirjailijan Thomas Beardin ”Jumalan tuomioiden teatterissa”.
Suuri osa Marlowen saavutuksista jäi Shakespearen samaan aikaan tekemän varjon varjoon. Hänen työtään on arvostettu pitkälti hänen kuolemansa jälkeen eikä hänen lyhyen elämänsä aikana.