Termillä “riisikristitty” tarkoitetaan ihmisiä, jotka kääntyvät kristinuskoon selviytymistarpeen sijasta aidosta halusta omaksua kristillinen usko. Termi viittaa Aasian historialliseen lähetyspolitiikkaan, jossa jotkut lähetyssaarnaajat tarjosivat riisiä ja muita elintarvikkeita ihmisille, jotka suostuivat kääntymään kristinuskoon. Jouduttuaan nälkään tai kääntymyksen valintaan jotkut ihmiset päättivät kääntyä tai ainakin näyttää kääntyvän.
Nykyaikaiset lähetyssaarnaajat paheksuvat yleensä taktiikkaa, joka lähinnä painostaa ihmisiä kääntymään, koska he ovat enemmän kiinnostuneita levittämään Kristuksen sanaa ja houkuttelemaan ihmisiä kristilliselle kansalle uskon voimalla. Pakotettua kääntymistä paheksutaan, koska riisikristityt omaksuvat harvoin aidosti kristillisen uskon ja arvot, ja monien lähetyssaarnaajayhteisön ihmisten ei katsota pakottavan ihmisiä tekemään sinun tahtosi.
On kuitenkin olemassa olosuhteita, joissa nykyajan riisikristittyjä on olemassa. Usein valinta on sosioekonominen, ja joku tulee riisikristityksi, koska kristittynä on taloudellisia etuja. Toisissa tapauksissa jotkut kristillisen avun järjestöt tarjoavat vain tarvikkeita toisille kristityille, mikä saa ihmiset kääntymään hankkimaan ruokaa, sairaanhoitoa ja tarvikkeita, joita he eivät ehkä muuten saisi. Kääntyminen voi olla myös luonteeltaan poliittista, ja riisikristitty päättää näyttää kristityltä poliittisen hyödyn saamiseksi.
Yleensä ihmiset eivät kutsu itseään riisikristityiksi termiin liittyvien pejoratiivisten merkitysten vuoksi. “Riisikristillistä” käyttävät yleisimmin pakottamiseen liittyvien lähetystyöntekijöiden kriitikot, ja nämä kriitikot huomauttavat, että tällaiset taktiikat heikentävät perinteisiä kulttuureja ja uskomuksia. Niille lähetyssaarnaajille, jotka todella uskovat, että pelastus voidaan löytää vain kristinuskon kautta, teeskennelty kääntyminen ei saavuttaisi lopullista tavoitetta pelastaa käännynnäisen sielua, joten lähetyssaarnaajat eivät yleensä kuvaile ketään riisikristityksi.
Joissakin tapauksissa hyväntekeväisyysjärjestöt ja hallitukset ovat tutkineet pakko -kääntymistä. Esimerkiksi Intian valtameren tsunamin seurauksena useita avustusjärjestöjä syytettiin uhrien pakottamisesta kääntymään kristinuskoon ennen kuin he rakensivat asuntoja tai toimittivat tarvikkeita siirtymään joutuneille, joiden he väittivät auttavansa. Monet kristilliset avustusjärjestöt tuomitsivat kovasti tämän käytännön sekä siksi, että se antoi järjestöilleen huonon maineen yhdistyksen kautta että koska he pitivät kristillisenä kieltäytymistä avustamasta apua tarvitsevia ihmisiä.