Isobar on viiva, joka yhdistää ilmanpaineen pisteet sääkartalla. Sana tulee kreikan sanoista isos – yhtä – ja baros – paino. Piirrostamalla isobaareja paineen lukemien perusteella, korkean ja matalan paineen alueet voidaan kuvata kartalla aivan kuten kukkulat ja laaksot maiseman ääriviivakartalla. Tutkimalla kartalla olevia isobaareja meteorologit voivat ennustaa, onko sää kirkas vai pilvinen, tuulen voimakkuudet ja suunnat ja – ottaen huomioon leveysaste ja vuodenaika – lämpötilat laajalla alueella.
Koska ilmanpainetta ei ole mahdollista mitata sääkartan kattaman alueen jokaisesta pisteestä, isobaarit perustuvat sääasemilla mitattuihin ilmanpaineisiin. Ilmanpaine laskee korkeuden myötä, joten lukemat säädetään merenpinnan arvoihin korkeuden vaihteluiden mahdollistamiseksi. Yhdysvalloissa painelukemat otetaan normaalisti joka tunti, ja isobaarit ovat normaalisti 4 millibaarin (mb) välein käyttäen pohjana 1000 mb: n painetta. Isobareja voidaan piirtää arvioimalla, missä paineella olisi sopiva arvo useista ilmanpaineen lukemista, jotka on otettu samanaikaisesti eri paikoissa alueella.
Jos esimerkiksi sääasema ilmoittaa 1002 mb: n paineen ja toinen asema muutaman kilometrin päässä pohjoisesta ilmoittaa 1006 mb, voidaan arvioida, että 1004 -isobaari kulkee näiden kahden välillä. Isobaarikartalla isobaarit merkitään niiden esittämillä painearvoilla, esimerkiksi 996 mb, 1000 mb, 1004 mb ja niin edelleen. Kartta näyttää myös eri asemien yksittäiset lukemat.
Isobar -kartasta meteorologit voivat määrittää todennäköisen sään seuraavien päivien aikana. Matalapaineisilla alueilla, joita kutsutaan sykloneiksi, on sisääntuleva ilma, joka nousee keskelle ja liittyy yleensä pilveen ja sateeseen. Korkeapainealueet, jotka tunnetaan antisykloneina, liittyvät laskevaan, ulosvirtaavaan ilmaan ja tuovat yleensä kuivaa ja selkeää säätä.
Tuuli virtaa korkeamman paineen alueilta matalamman paineen alueille. Sääkartan isobaarit osoittavat painegradienteja. Jos isobaarit ovat kaukana toisistaan, tämä tarkoittaa lempeää painegradienttia ja kevyttä tuulta. Jos isobaarit ovat lähellä toisiaan, tämä osoittaa jyrkkää kaltevuutta. Mitä jyrkempi painegradientti, sitä suuremmat tuulen nopeudet.
Painegradientit ovat yleensä jyrkempiä matalan paineen ympäröivillä alueilla kuin korkean paineen alueilla. Jos isobar-kartta kuvataan maisemana, korkeapaineiset alueet näyttäisivät loivilta rinteiltä ja matalapainealueilta, kuten jyrkiltä sivuilta. Matalapaineisia alueita kutsutaan itse asiassa ”syvennyksiksi” joillakin alueilla.
Jos kitkaa ei oteta huomioon, tuulen nopeus määräytyy painegradienttivoiman (PGF) mukaan. Tämä voidaan laskea korkean paineen arvon ja miinuspainearvon tuloksena jaettuna etäisyydellä, ja se ilmaistaan normaalisti millibaareina kilometriä kohti (mb/km). Jos esimerkiksi isobaarikartassa näkyy paineen lasku 1008 mb – 996 mb noin 12 mailin (20 mailin) etäisyydellä, painegradientti on 12 mb/20 km, mikä vastaa 0.12 mb/km. Tämä on melko jyrkkä painegradientti, joten tälle alueelle ennustetaan voimakasta tuulta.
Tuulensuuntaan vaikuttavat paitsi painegradientin suunta, myös maapallon pyörimisestä johtuva Coriolis -voima. Pohjoisella pallonpuoliskolla tämä aiheuttaa matalapainealueen ympärillä olevan tuulen kiertämisen vastapäivään ja korkeapainealueen ympärillä olevan myötäpäivään. Päinvastainen tilanne on eteläisellä pallonpuoliskolla. Coriolis -voiman aiheuttama taipuma on suurempi napoihin nähden ja on myös verrannollinen tuulen nopeuteen.
Kitkaa lukuun ottamatta PGF ja Coriolis -voima voivat tasapainottua, mikä johtaa tuuliin, jotka virtaavat yhdensuuntaisesti isobaarien kanssa. Nämä tunnetaan geostrofisina tuulina, ja niitä voi esiintyä korkealla maanpinnan yläpuolella, missä kitka ei ole tärkeää. Pinnalla kitka kuitenkin hidastaa tuulta vähentäen Coriolis -vaikutusta ja tuulet pyrkivät ylittämään isobaarit, kiertämällä sisäänpäin kohti sykloneja ja ulospäin antisykloneista, myötä- tai vastapäivään pallonpuoliskon mukaan.