Ottawan sopimus on yleinen termi kansainväliselle sopimukselle, jonka tarkoituksena on kieltää jalkaväkimiinat. Sopimusta kutsutaan joskus myös miinakieltosopimukseksi, vaikka sen virallinen nimi on ”yleissopimus jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden tuhoamisesta”. Ottawan sopimus allekirjoitettiin 122 maassa 3. joulukuuta 1997 Ottawassa, Kanadassa, ja siitä tuli sitova laki kaikille allekirjoittajille maaliskuun 1999 ensimmäisenä päivänä. 1999 sijoitetun jalkaväkimiinan ja 2009 miljoonan varastetun miinan tuhoaminen.
Jalkaväkimiinat on räjähtävä sotilaslaite, joka on suunniteltu piilotettavaksi maan alle ja joka on suunnattu erityisesti ihmisten kohteisiin. Kaivos voi olla joko räjähdyksen tuottaja, sirpalelaite, joka heijastaa metallipaloja, tai rajoituslaite, joka joutuu ilmaan ja vapauttaa sitten ammuksia kaikkiin suuntiin. Kaivos räjähtää, kun henkilö laukaisee sytyttimen joko suoralla paineella tai läheisyydestä. Ottawan sopimuksen 2 artiklassa määritellään nämä laitteet ihmisten haavoittamiseen tai loukkaantumiseen ja erotetaan ne ajoneuvo- ja panssarintorjunta-miinoista, joita sopimus ei kata.
Lain katsotaan olevan voimassa kuusi kuukautta sen jälkeen, kun maa on allekirjoittanut Ottawan sopimuksen, joka sijaitsee Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin toimistossa. Vuoteen 2010 mennessä kansainvälinen kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL) ilmoitti, että 156 maata oli ratifioinut sopimuksen. 39 muuta maata, mukaan lukien Yhdysvallat, Venäjän federaatio ja Kiinan kansantasavalta, eivät olleet allekirjoittaneet sopimusta. Lisäksi ICBL toteaa, että useimmat allekirjoittamattomat maat, mukaan lukien Yhdysvallat, noudattavat ja noudattavat Ottawan sopimuksen ehtoja vain kahden maan, Venäjän ja Myanmarin kanssa, jatkavat jalkaväkimiinojen käyttöä vuodesta 2010 lähtien .
Muiden vaatimusten ohella Ottawan sopimuksen allekirjoittaneiden valtioiden ei tarvitse koskaan käyttää, tuottaa, hankkia tai siirtää jalkaväkimiinoja. Heidän on tuhottava kaikki arsenaalinsa miinat neljän vuoden kuluessa, raivattava kaikki kaivokset alueeltansa 10 vuoden kuluessa ja tarjottava apua muille sopimuksen jäsenille kaivosten raivauksessa. Lisäksi allekirjoittajien on hyväksyttävä kansallinen lainsäädäntö, joka kieltää maamiinat. Jokaisen kansakunnan on myös tehtävä vuosikertomus Yhdistyneille kansakunnille ja ilmoitettava, kuinka monta ja minkä tyyppistä kaivosta sillä on, missä kaivokset sijaitsevat, kaivosten tuotantolaitosten tila, tuhoutuneiden kaivosten lukumäärä ja maan kaivosten käytöstä poistamisen tila ohjelmoida.