Saksan valaistuminen tai Aufklarung saksaksi alkoi noin vuonna 1650 ja päättyi noin vuonna 1800. Se erosi muualla Euroopassa sijaitsevista valaistumisliikkeistä. Saksalla ei ollut kitkaa aateliston ja keskiluokan välillä eikä sille ollut ominaista uskonnolliset konfliktit. Liike kuitenkin kehittyi, mikä johti kulttuuriseen ja sitten kansalliseen yhtenäisyyteen sekä suurempaan lehdistönvapauteen ja tehostettuun oikeusjärjestelmään. Kaiken kaikkiaan Saksan valaistuminen auttoi kehittämään saksalaista filosofiaa, joka poikkesi pääasiassa ranskalaisesta filosofiasta siinä mielessä, että saksalaiset hylkäsivät empirismin ja omaksuivat mystiikan. Saksan valaistumiseen liittyy kolme merkittävää hahmoa: Gottfried Wilhelm Leibniz, Immanuel Kant ja Johannes Wolfgang von Goethe.
Gottfried Wilhelm Leibniz oli matemaatikko, jonka ansioksi hän keksi laskennan Newtonin kanssa. Hänen sanotaan myös luoneen ajatuksen siitä, että maailmankaikkeus oli täydellisen Jumalan ilmentymä. Leibniz väitti myös, että koko maailmankaikkeus koostui hengellisistä atomeista tai monadeista, jotka vaikuttivat ihmisten tapaan nähdä maailma. Hänen ideansa, jotka keskittyivät metafysiikkaan, auttoivat kehittämään Saksan valaistumiseen liittyvää mystiikkaa. Leibnizin työ muodosti perustan Kantin myöhemmin kehittämille filosofioille.
Immanuel Kant oli 18 -luvun filosofi, joka selitti kirjassaan Puhtaan järjen kritiikki, että jokaisella ihmisellä on raakoja kokemuksia tai transsendenttisia kokemuksia, jotka auttavat häntä havaitsemaan maailmaa. Vastustamalla suosittua teoriaa, jonka mukaan luonnon lait hallitsivat mieltä, Kant uskoi, että mieli antoi lain lakeja luonnolle. Saksan valaistumisen aikana hän auttoi korostamaan skeptisyyttä ja hylkäämään empiiriset todisteet Ranskan valistuksen aikana.
Kant jatkoi moraalin käsittelemistä moraalien metafysiikassa. Hän uskoi, että järki hallitsi kaikkia tekoja, ja että jos henkilön järki oikeuttaa tietyn toimintatavan, sitä voidaan pitää moraalisena. Saksan valistuksen aikana kehitetyt Kantin filosofiat toimivat perustana joillekin Hegelin, Nietzschen ja Marxin teorioille.
Johannes Wolfgang von Goethe oli 18 -luvun saksalainen kirjailija, jonka tunnetuin teos Nuoren Wertherin surut teki hänestä yhden Sturm ja Drang -nimisen yhteiskunnallisen liikkeen tärkeimmistä hahmoista. Tämä sosiaalinen liike kesti 1760- ja 1780-luvuilla ja rohkaisi saksalaisia nuoria karttamaan optimismia ja syitä ranskalaisen filosofin Jean-Jacques Rousseaun innoittamalle tunne-anarkismille. Romaani oli niin vaikutusvaltainen, että sen sanotaan johtaneen siihen, että monet nuoret matkivat päähenkilöä tekemällä itsemurhan. Toinen Goethen kuuluisa teos, Faust, jatkoi kirjallista perinnettä perustaa romaanit tunteisiin. Tämä perinne auttoi helpottamaan Saksan valaistumista Euroopan valaistumiseen.