Varsovan sopimus on nimeltään sopimus, joka tehtiin Puolassa vuonna 1955 useiden Euroopan kommunististen valtioiden välillä. Se tunnetaan myös nimellä Varsovan ystävyys-, yhteistyö- ja keskinäisen avun sopimus. Neuvostoliitto aloitti sopimuksen vastauksena Pohjois -Atlantin sopimusjärjestön (NATO) muodostumiseen, joka puolestaan muodostettiin vastauksena Neuvostoliiton havaitsemaan uhkaan Euroopan ja Pohjois -Atlantin valtioille. Varsovan sopimus julkaistiin puolaksi, tšekiksi, saksaksi, unkariksi, romaniaksi ja venäjäksi.
Alun perin sopimuksen allekirjoittaneeseen ryhmään kuuluivat Neuvostoliitto, Bulgaria, Albania, Unkari, Puola, Romania ja Tšekkoslovakia. Saksan demokraattinen tasavalta liittyi vuonna 1956, ja Albania erosi sopimuksesta vuonna 1961 Kiinan ja Neuvostoliiton eron jälkeen. Sopimus hajosi lopulta vuonna 1991, kun Neuvostoliitto hajosi ja monet sopimuksen muodostaneet kommunistivaltiot siirtyivät demokraattisiin järjestelmiin.
Varsovan sopimuksella oli kaksi päätehtävää ja kaksi päähaaraa. Poliittinen neuvoa-antava komitea vastasi ei-sotilaallisesta toiminnasta sopimuksen muodostaneiden eri valtioiden välillä. Yhdistetty asevoimien komento oli vastuussa erilaisista joukkoista sen suojeluksessa eri valtioista, jotka muodostivat sopimuksen. Yhtymän ylin komentaja oli myös Neuvostoliiton ensimmäinen puolustusministeri.
Sopimuksen perusajatus oli, että eri allekirjoittajamaat tulisivat toistensa avuksi ulkoisen hyökkäyksen sattuessa. Monien jäsenten keskuudessa pelättiin, että länsimaat, etenkin Naton muodostamisen jälkeen, saattavat hyökätä tai ryhtyä sotilaallisiin toimiin itäblokin valtioita vastaan yrittäessään kaataa kommunistisen hallintonsa. Varsovan sopimus lievitti näitä pelkoja jonkin verran yhdistämällä kunkin maan sotilaallinen voima paljon suuremmiksi voimiksi. Neuvostoliitto käytti sopimusta myös keinona hallita pienempiä liittolaisiaan, kuten se teki, kun se hyökkäsi Tšekkoslovakiaan vuonna 1968 muiden sopimusjäsenten avustuksella kaataakseen hallituksen, jonka se ilmoitti osoittavan imperialistisia suuntauksia ja siten uhkaavan muita sopimuksia jäsenet.
Huolimatta kylmästä sodasta ja Naton ja Varsovan sopimukseen kuuluvien valtioiden välisestä kilpailusta, näiden kahden välillä oli monia esimerkkejä. Molemmat ryhmät lähettivät usein joukkoja Yhdistyneiden kansakuntien alaisuuteen, jotka palvelisivat rinnakkain. Esimerkiksi kansainvälinen valvonta- ja valvontakomissio lähetti sekä Kanadan että Puolan joukkoja Vietnamiin.
Vuonna 2005 Puola julkaisi monia salassa pidettyjä asiakirjoja sopimuksen tekohetkestä, mikä valaisi suurta osaa jäsenvaltioiden strategiasta. Monille yllättävimpiä olivat kansojen varautumissuunnitelmat sodassa länsivaltojen kanssa. Ensisijainen strategia oli uskomattoman loukkaava, ja siinä suunniteltiin, kuinka nopeasti ja tehokkaasti lähetetään Länsi -Eurooppaan vallan ottamiseksi, tarvittaessa käyttämällä ydinvoimaa. Hyvin harvoja puolustussuunnitelmia löydettiin, ja strategia perustui nopeuteen ja tehokkuuteen Euroopan voimien neutraloimiseksi.
Useat entiset Varsovan sopimuksen jäsenmaat ja sittemmin niitä korvanneet hallitukset liittyivät Natoon vuonna 1999. Vuonna 2004 liittyi vielä enemmän. Bulgarian, Puolan, Unkarin, Viron, Latvian, Romanian, Slovakian, Tšekin tasavallan ja Liettuan jäsenyys edustaa monin tavoin yhden kylmän sodan viimeisen ympyrän sulkemista.