Äärellinen verbi on verbi, jolla on kieliopillinen aika ja joka voi olla yksin lauseen verbi. Jokaisessa lauseessa on oltava äärellinen verbi, olipa se sitten transitiivinen, intransitiivinen tai linkittävä verbi. Englanniksi äärelliset verbit päättyvät yleensä “s” tai “ed” tai ovat taivuttamattomia – eli niillä ei ole jälkiliitettä. Äärellisen verbin tunnistava piirre millä tahansa kielellä on se, että sillä on aina aikamuoto ja siksi se on äärellinen tai aikarajoitettu.
Äärellinen verbi voi olla myös verbilause, joka sisältää yhden tai useamman avustavan tai aksillaarisen verbin sekä pääverbin, kuten kohdassa “Tytöt olivat hula-hooping”, jossa “olivat hula-hooping” on äärellinen verbi. Joillakin kielillä tätä rakennetta pidetään yhdistävänä verbinä, jossa on partitiivi, mutta englannin kieliopit luokittelevat tyypillisesti koko lauseen äärelliseksi verbiksi.
Toisin kuin äärelliset verbit, joilla ei ole koskaan muuta roolia kuin verbin, ei-äärelliset verbit, joita usein kutsutaan verbaaleiksi, toimivat substantiivina tai adjektiivina. Kolmen tyyppisiä ei-äärellisiä verbejä ovat gerundit, infinitiivit ja osastot. Gerundit ovat verbejä, jotka toimivat substantiivina ja päättyvät englanniksi “ing”. Infinitiivit ovat verbilauseita, jotka alkavat “to”, kuten “munch”. Osanotot ovat verbejä, jotka toimivat adjektiiveina ja päättyvät yleensä englanniksi “ed”, “en” tai “ing”.
Jotta voitaisiin määrittää, onko “ed” -verbi äärellinen, on tarkasteltava sen roolia lauseessa. Äärellinen verbi on usein helpompi löytää poistamisprosessin avulla; jos se ei ole yksi kolmesta ei-äärellisestä muodosta, se on äärellinen. Lauseessa ”Pedro leipoi kanaa illalliseksi” ”paistettua” ei käytetä substantiivina, sitä ei edellytä ”to”, eikä sitä käytetä adjektiivina; siksi se on rajallinen.
Jotkut sekaannukset voivat johtua verbimuodoista, jotka päättyvät kirjaimeen “ed”, jotka voivat olla joko äärellisiä tai ei-äärellisiä. Jälleen on otettava huomioon sen rooli lauseessa. Esimerkiksi “Pedro söi paistettua kanaa päivälliseksi” sisältää saman sanamuodon “paistettu” kuin edellinen esimerkki. Tässä lauseessa sana “paistettu” on osittainen, koska se toimii adjektiivina, joka kuvaa millaista kanaa Pedro söi, joten se ei ole äärellinen.
Toinen tapa ajatella äärellisiä verbejä on se, että ne muuttavat muotoaan lauseen aiheen kieliopin numeron ja henkilön sekä verbin ajankohdan perusteella. Esimerkiksi verbillä “ohjata” on erilaisia muotoja riippuen siitä, kuka ohjaa ja milloin: “minä ohjaan”, ei ole taivutettu, kun taas “hän ohjaa” päättyy “s” ja “me ohjaamme” päättyy “toim.” Kolmen tyyppiset ei-äärelliset verbit eivät kuitenkaan muuta muotoaan lauseen muiden sanojen perusteella.
Tavallisessa englannin kieliopissa lauseessa on oltava vähintään yksi äärellinen verbi, mutta se voi sisältää monia ei-äärellisiä verbejä tai ei lainkaan. Lause “Jane halusi roiskua kahluualtaassa” sisältää yhden äärellisen verbin “haluttu” ja kaksi ei-äärellistä verbiä “roiskumaan” ja “kahlaamaan”.