Afrikaans on kieli, jota puhutaan pääasiassa Etelä -Afrikassa. Se on peräisin hollannista, ja sillä on monia yhtäläisyyksiä tämän kielen kanssa, ja siksi se on myös monessa suhteessa samanlainen kuin englanti. Puhujia on yli 12 miljoonaa, joista noin puolet puhuu sitä ensimmäisenä kielenään ja toinen puoli puhuu sitä toisena tai kolmantena kielenä.
Afrikaansin tärkein väestöpohja on Etelä -Afrikassa, missä sitä puhuu suuri osa väestöstä. Sitä puhuu myös huomattava määrä naapurimaiden Namibian ihmisiä. Sitä puhuu lisäksi pienempi määrä ihmisiä Angolassa, Botswanassa, Lesothossa, Swazimaassa, Sambiassa ja Zimbabwessa. Afrikan ulkopuolella on kaiuttimien taskuja Australiasta, Belgiasta, Kanadasta, Saksasta, Alankomaista, Uudesta -Seelannista, Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja Yhdysvalloista.
Vaikka eurooppalaiset tunsivat Kapin alueen jo 15-luvun lopulla, eurooppalaiset asettuivat siihen ensin, kun hollantilaiset alkoivat perustaa tukikohtia Etelä-Afrikkaan 17-luvun puolivälissä. Hollantilaiset toivat suuren määrän protestanttisia uudisasukkaita hallitsemaan maita hollantilaisen Itä -Intian yhtiön alaisuudessa ja orjuuttivat paikalliset ja toivat lisää orjia maan työhön. Nämä uudisasukkaat ja orjat alkoivat puhua hollantilaista murretta, joka muodosti perustan nykyiselle afrikaansille.
Afrikaansia puhuttiin löyhästi murteena ja ehkä useina eri murteina monien vuosikymmenten ajan. 19 -luvun alussa kieli alkoi syrjäyttää malaijin muslimikouluissa, ja sitä alettiin kirjoittaa arabiankielisellä kirjoituksella. Vaikka afrikaansia puhuttiin laajalti afrikanilaisten keskuudessa, ei-muslimien kirjoitetun sanan kieli oli monien vuosien ajan hollanti. 19 -luvun puoliväliin mennessä se ilmestyi myös eri sanomalehdissä ja uskonnollisissa traktaateissa käyttäen latinalaista kirjainta. 19 -luvun lopulla kieltä alettiin kohdella vakavammin, ja useita kielioppeja ja sanakirjoja julkaistiin.
20 -luvun alussa afrikaans jatkoi uskottavuuden kehittämistä, ja kielitieteilijät alkoivat tutkia sitä laajemmin. Vuonna 1925 hallitus tunnusti sen todelliseksi kieleksi eikä vain murreeksi. Hollanti on yleensä täysin ymmärrettävää afrikaansin puhujille, kun taas useimmat hollantilaiset ymmärtävät afrikan kielen pienen tutkimuksen jälkeen.
Hollannin ja afrikaanin välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Esimerkiksi hollannin sana ”yhdeksän” on negen, kun taas afrikaansissa se on nege. Hollanniksi “lintu” on vogel, kun taas afrikaansissa se on voël. Hollannin sana “tervetuloa” on welkom, sama muulla kielellä. Muissa tapauksissa afrikaanit voivat vaikuttaa lähempänä englantia, erityisesti oikeinkirjoituksessa. Esimerkiksi hollantilainen sana “minun” on mijn, kun taas afrikaansissa se on yksinkertaisesti minun. Muissa tapauksissa sanasto näyttää olevan vähän yhteydessä joko hollantiin tai englantiin. Esimerkiksi hollantilainen sana “kirahvi” on giraf, kun taas afrikaans -sana on kameelperd. Tässä tapauksessa sana tulee sen sijaan hollanninkielisistä sanoista “kameli”, kameel ja “hevonen”, paard.
Yleensä afrikaansilla on yksinkertaisempi fonetiikka kuin hollannilla, se pudottaa monia konsonantteja ja pysyy intuitiivisemmassa foneettisessa rakenteessa. Kieli saa yli 85% sanastostaan suoraan hollannista, ja loput koostuvat enimmäkseen portugalin, malaijin, bantun ja khoisanin sanoista.