Aivostentti on laite, joka avaa tukkeutuneen tai tukkeutuneen valtimon aivoissa edistääkseen verenkiertoa. Laitteen periaate on aivohalvausten estäminen varmistamalla, että aivojen verenkierto ei vaarannu. Vuonna 2011 The New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus herätti epäilyksiä aivostenttien tehosta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Tämä tutkimus ehdotti, että ne voivat itse asiassa lisätä aivohalvauksen riskiä joillakin potilailla, joten on tärkeää arvioida stentointiehdokkaat huolellisesti ennen toimenpiteen suosittelemista.
Stenttien käyttö on ollut erityisen arvokasta kardiologiassa, jossa stenttejä voidaan käyttää avaamaan sydämen ympärillä olevia verisuonia ja pitämään ne auki, jos sepelvaltimotauti ja muut sairaudet, jotka liittyvät kaventumiseen ja tukkeutumiseen. Aivostentin asentaminen vaatii samanlaisen toimenpiteen, jossa katetri kierretään kiinnostuksen kohteena olevaan verisuoneen, jotta lääkäri voi lisätä laajennettavan stentin. Kun se on paikallaan, lääkäri voi työntää sen auki tukemaan valtimoa ja vetää katetrin ulos.
Kuvaopas on kriittinen aivostentin sijoittamiselle sen varmistamiseksi, että se on oikeassa paikassa. Lisäksi lääkäri voi pyytää angiografiatutkimusta veren liikkeen seuraamiseksi aivoissa. Näin lääkäri voi vahvistaa, että stentti on asetettu oikein ja toimii oikein. Jos näin ei ole, seurantamenettely voi olla tarpeen tilanteen korjaamiseksi.
Potilaat, jotka ovat kokeneet aivohalvauksia, jotka liittyvät tukkeutuneisiin valtimoihin ja hyytymiseen, voivat olla vaarassa tulevaisuudessa. Näissä tapauksissa on tavallista suositella lääkehoitoa hyytymää estävillä lääkkeillä aivohalvauksen riskin pienentämiseksi. Aivostentti on toinen mahdollinen vaihtoehto, joka voi pitää suonen auki, jotta se ei estäisi uudelleen. Tämä voitaisiin yhdistää muihin hoitoihin, jotta voidaan keskittyä yleiseen aivohalvausriskiin, mukaan lukien paitsi lääkkeet, myös ruokavalio ja liikunta sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi.
Aivostenttitutkimuksen vuonna 2011 suorittaneet tutkijat havaitsivat, että stenttipotilailla oli yleensä huonompia tuloksia. Joillakin oli suurempi aivohalvausriski, ja he kuolivat muutaman päivän tai viikon kuluessa stentin sijoittamisesta, vaikka he eivät olisi muuten voineet tehdä niin. Muut tiedemiehet pitivät aivostenttiä joissakin tapauksissa arvokkaana ja tarkoituksenmukaisena, mutta olivat yhtä mieltä siitä, että tutkimus osoitti todisteita siitä, että olisi kriittistä arvioida potilas huolellisesti ennen tämän hoidon suosittelemista. Myös seuranta olisi tärkeää, jotta komplikaatiot tunnistettaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.