Teollisuuden standardiarkkitehtuuri (ISA) on eräänlainen tietokoneväylä, joka mahdollistaa lisälaajennuskorttien liittämisen tietokoneen emolevyyn. Väylä pystyy suoraan muistiin (DMA), jossa on useita laajennuskortteja muistikanavalla ja erillinen keskeytyspyyntö (IRQ) jokaiselle kortille. Se oli yksi ensimmäisistä tällaisista tietokoneille (PC) kehitetyistä laajennusväylistä, joiden tekniikka johti lopulta useisiin jälkeläisiin.
Alan standardiarkkitehtuurin taustalla olevan konseptin kehitti ensimmäisen kerran IBM® vuonna 1981 ja se oli kahdeksan bittinen järjestelmäväylä ensimmäisen sukupolven IBM® PC: lle. Muutaman vuoden sisällä se laajennettiin 16-bittiseksi väyläksi toisen sukupolven IBM® PC: lle, joka tunnetaan nimellä IBM® AT, ja nimettiin AT-väyläksi. Koska AT-väylä oli IBM: n oma, alan standardiarkkitehtuurin nimi tuli vasta myöhemmin, noin vuonna 1988, jolloin PC-valmistajien koalitio kehitti 32-bittisen version, jota kutsutaan yhdessä yhdeksänksi. Tätä kolmatta iteraatiota kutsuttiin laajennetuksi teollisuusstandardiarkkitehtuuriksi (EISA), joka kehitettiin kilpailemaan IBM®: n seuraavan sukupolven väylän kanssa. ISA -väylän nimi juuttui ympärille, ja aiemmat versiot saivat ISA -nimen takautuvasti, jotta ne eivät loukkaa IBM: n omaisuutta.
Ensimmäinen kahdeksan bittinen ISA-väylä kulki 4.77 megahertsin taajuudella, joka vastasi tuon ajan IBM®-keskusyksiköitä (CPU). 16-bittisessä versiossa se nosti nopeuden kuuteen ja sitten kahdeksaan megahertsiin kompensoidakseen nämä suorittimen nopeuden lisäykset. Kun suorittimen nopeus jatkoi kasvuaan, emolevyyn lisättiin myöhemmin ylimääräinen kellosiru, joka piti ISA -väylän tietyllä nopeudella. Väylässä on neljä DMA -kanavaa, joista vain kolme tuki laajennusta ja kaksi oli varattu kiintolevylle ja levykkeille. Viimeinen DMA-kanava voi tukea neljää laajennuskorttia kahdeksan bitin kanavalla tai kolmea 16-bittisellä kanavalla.
Alan standardiarkkitehtuurin laajennuskorttien käsittely voi joskus olla hankalaa, koska käyttäjän täytyi konfiguroida tulo- ja lähtöosoitteet (I/O), DMA-kanava ja IRQ vaihtamalla dip-kytkimiä ja paikannushyppyjä laajennuskortilla. ISA-väylän myöhempinä vuosina yritettiin luoda plug-and-play-toteutus, joka auttoi lievittämään joitakin kokoonpanon aiheuttamia ongelmia. Plug-and-play-toteutukset kärsivät ongelmista, ja niille annettiin “plug-and-pray” -merkki vitsinä.
Ensimmäinen kuoleman ääni kuului 1990 -luvun lopulla, ja Microsoftin julkaisema PC 97 -vaatimus vaati alan standardiarkkitehtuurin poistamista kokonaan emolevyiltä. ISA -bussi pysyi paikallaan vielä muutaman vuoden, aina 21. vuosisadan alkuun asti, erityisesti tietyissä teollisuus- ja sotilasjärjestelmissä. Silti lukuisat ISA -tekniikan jälkeläiset löysivät käyttöä tietojenkäsittelyssä. Edistyneen teknologian lisälaite (ATA) kehitettiin ISA -tekniikasta tallennuslaitteiden hallintaan, ja siitä kehittyi edelleen kehittyneempi sarja -ATA (SATA) -väylä.