Allegorian tehtävä maalauksessa on edustaa valittua viestiä käyttäen symbolisia kohteita tai hahmoja ja metaforia. Allegoria maalattujen taideteosten yhteydessä on yhden symbolin suora korvaaminen toisella, mutta symboli, joka viittaa samaan viestiin tai tarinaan. Usein merkitys pidetään maalauksen ulkopuolella tutkimalla itse taidetta perusteellisesti.
Sana “vertauskuva” tulee klassisesta latinalaisesta ja kreikkalaisesta sanasta “allegoria”, joka tarkoittaa “verhottua kieltä” tai jotain “kuviollista”. Allegoria tunnetaan laajalti kaunokirjallisuudessa käytettävänä kirjallisuuslaitteena. Klassinen vertauskuva on Virgilin ”Eclogues”, kun taas nykyaikaisempi versio on George Orwellin ”Animal Farm”. Joskus kriitikot löytävät vihjeitä vertauskuvista, jos kirjoittaja tai maalari ei aio antaa tällaisia vihjeitä; esimerkki tästä on JRR Tolkienin ”Sormusten herra”, jonka jotkut pitävät vertauksena atomipommiin ja toiseen maailmansotaan.
Cicero piti allegoriaa kirjainten koodauskeinona. Samaan aikaan Quintilian uskoi, että on olemassa kahdenlaisia vertauskuvia. Ensinnäkin oli henkilökohtainen tai historiallinen vertauskuva, jossa käytettiin metaforia, ja toiseksi oli nokkeluutta ja sarkasmia. Quintilianus uskoi, että vertailut, jotka ovat liian epämääräisiä havaittavaksi, olivat tahroja taiteessa ja kirjallisuudessa.
Keskiaikaiset maalarit ja kirjailijat uskoivat, että maalauksen ja kirjallisuuden allegorialla oli neljä perustoimintoa; kaikki pyöri raamatun ympärillä. Ensinnäkin oli kirjaimellinen esitys, jolla ei ollut piilotettua merkitystä tai alatekstiä. Toiseksi oli olemassa typografisia vertauksia, jotka yhdistävät Vanhan testamentin Uuteen. Kolmanneksi oli moraalisia vertauksia, jotka opettivat nykypäivän käyttäytymistä. Lopuksi oli anagogisia vertauksia, jotka katselivat tulevia tapahtumia, kuten helvettiä, taivasta ja viimeistä tuomiota.
Hollantilainen taidemaalari Jan Vermeer on hyvä esimerkki allegorian käytöstä maalauksessa. Hänen teoksessaan “Maalauksen allegoria” on kolme vertausta, joista jokaisella on useita toimintoja. Ensinnäkin hän edustaa inspiraatiota ja musaa Clion läsnäolon kautta. Toiseksi hän tuottaa vertauksen Alankomaiden ja Belgian historiasta tuomalla niiden väliin kartan. Tämä osoittaa eron vapaan ja protestanttisen Alankomaiden ja katolisen, mutta hallitsevan Belgian välillä. Lopuksi hän yhdistää nykyajan taiteilijat menneiden taiteilijoihin kuvaamalla itseään yllään anakronistisia vaatteita.
Agnolo Bronzino on toinen esimerkki allegorian käytöstä maalauksessa. Yksi hyvä esimerkki on hänen vuoden 1546 teoksensa “Venus, Amor, hulluus ja aika”. Jotkut vertaukset, kuten Isä Aika, Amor ja Venus, on helppo havaita. Toiset, kuten vanha rouva, joka repii hiuksiaan, ovat avoimia keskustelulle.
Sandro Botticelli osoitti ”Primaveralla” vuonna 1482, että maalauksen allegoria voi toimia monella tasolla. Maalaus on avoimesti allegoria keväästä, ja sitten hienovaraisemmin se kertoo siitä, miten maailma tuli hedelmällisemmäksi. Maalauksen syvä alateksti näyttää pyörivän neoplatonisen rakkauden ympärillä, kuten osoittavat armoja, jotka näyttävät luopuvan Zephyrusista.