Alliteraatio on saman konsonanttiäänen toistaminen lauseen useiden sanojen alussa. Latinaksi alliteraatio tarkoittaa sanojen yhdistämistä. Se on vanha kirjallinen laite, jota saksalaiset ja anglosaksit käyttivät, ja monet anglosaksiset kirjailijat pitivät sitä tärkeämpänä kuin riimin käyttöä. Alliteraatiota käytetään kaikkialla anglosaksisessa eeppisessä Beowulf-runossa. Vaikka alliteraatiota on esiintynyt monissa kuuluisissa kirjallisissa teoksissa satojen vuosien ajan, vasta 15 -luvulla Pontanus sai hyvityksen termin keksimisestä.
Se saattaa tuntua melko yksinkertaiselta kirjalliselta välineeltä, mutta on noudatettava useita sääntöjä, ennen kuin lause katsotaan sisältävän alliteraation. Jokaisen sanan ensimmäisen äänen tai ensimmäisen korostetun tavun on oltava identtinen. Sanassa käytettyjä kirjaimia ei oteta huomioon. Siksi ilmaisulla “kaupunki” ja “hoito” ei olisi alliteraatiota, mutta sanat “kaupunki” ja “turvallinen” tekevät.
Jokaisen sanan on myös oltava peräkkäin toisistaan tai vain muutamalla sanalla. Esimerkkejä ovat ”Sallysaha simpukat” ja ”hyvät lapset saavat paljon rypäleitä”. Vähintään kahden sanan on täytettävä nämä vaatimukset.
Yleisesti ottaen vain alkavia konsonantteja sanoja pidetään alliteraationa. Aloittavien vokaalien toistaminen sanoissa yleensä erotetaan alliteraatiosta ja merkitään assonanssiksi. Esimerkiksi “Ignacius rakensi igluja Italiassa” pidetään assonanssina. Usein alliteraatio sekoitetaan väärin tai käytetään keskenään keskenään konsonanssin kanssa, joka on samankaltaisten äänien toistaminen useiden sanojen keskellä tai lopussa, kuten “hän löi paksun juovan”.
Alliteraatiota käytetään yleisesti, koska se on miellyttävä korvalle ja mieleenpainuva. Tästä syystä sitä käytetään laajalti lasten mainonnassa ja opetuksessa. Monet tuotenimet käyttävät tätä kirjallista laitetta saadakseen nimen pysymään ihmisen mielessä. Sitä käytetään myös monissa lasten rimeissä ja runoudessa välineenä opettaa heille ääniä ja erottaa toisistaan monet äänet, joita jokaisella kirjaimella on. Monet lasten runot ja tarinat käyttävät allitaatiota vangitakseen lapsia ja saadakseen heidät enemmän kiinnostuneiksi kirjoitetusta sanasta.