Alliteratiivinen jae on runoutta, joka on kirjoitettu tyylillä, jota ohjaavat allitaatio ja rivin sisällä olevien korostusten määrä. Alliteratiivisen jakeen pääelementti on runollinen laite, jota kutsutaan ”alliteraatioksi”, joka on konsonanttien toistaminen rivillä tai lauseessa. Tämä on ristiriidassa runollisen jakeen kanssa, joka käyttää riimimallia ja sisältää tyypillisesti jokaisen rivin tavujen määrän rakenteena.
Esimerkiksi rivillä “kevyt ja kallistuva, nainen hyppäsi reunalle” on selkeästi toistettu “l” -äänet viiden eri sanan alussa; alliteratiivisessa jakeessa käytettiin usein samanlaisia malleja, vaikka ne oli rakennettu jäykemmin, luodakseen runoon vahvan organisaation. Alliteratiivista jaetta käytettiin usein muinaisissa anglosaksisissa kirjoituksissa, mukaan lukien 11-luvun teokset, ja joidenkin keskiaikaisten runoilijoiden suosio nousi. Klassisia esimerkkejä tästä runotyylistä ovat Beowulf, joka on yksi vanhimmista englanninkielisistä teoksista, ja Sir Gawain ja vihreä ritari
Monet runoteokset luodaan rhyming jae, jossa sanojen ja lauseiden että riimi on runon ensisijainen rakenne. Esimerkiksi runossa “Minä näin sammakon / hyppyn koiralle / ja hämmästyin löytääkseni / se ei ollut tukki” runon rakenne on rakennettu yksinkertaiselle riimimallille. Tämän lyhyen runon jokainen rivi, lukuun ottamatta kolmatta, päättyy rimoivaan sanaan. Tämä luo riimikaavion, jota kuvataan nimellä “A, A, B, A”, jossa “A” -merkityt viivat riimittävät toisiaan.
Alliteratiivinen jae puolestaan käyttää alliteroitumista rivien välissä ja sisällä luodakseen rakenteen ja kaavan koko runoon. Esimerkiksi sarja rivejä voitaisiin kirjoittaa seuraavasti: “Nainen hyppäsi ja laskeutui lattialle / miekkansa tupesta löi vastustajansa.” Tässä esimerkissä ensimmäinen rivi käyttää toistuvaa “l” ääntä allitoinnissa, kun taas toisella rivillä on “s” -äänet. Jokainen rivi päättyy sanaan, joka ei jatka tätä kaavaa, mutta näiden kahden rivin välissä nämä sanat ovat alliteratiivisia.
Tämä on yksinkertainen esimerkki siitä, kuinka alliteratiivinen jae voidaan säveltää, vaikka muinaiset englantilaisen ja germaanisen runouden teokset sisälsivät usein monimutkaisempia kaavoja. Korostukset olivat tärkeitä näissä runoissa, koska korostettu tavu ennen vokaalia sanassa oli alliteraatiossa käytetty ääni. Tällä tavalla voitaisiin sisällyttää usean tavun sanoja, ja allitaatio tulee toisesta tavusta, jos se oli korostettu ääni. Alliteratiivinen jae löytyy edelleen joistakin runoista, vaikka riimimallit ovat tyypillisesti yleisempiä.