Allofoni on huomaamattoman pieni vaihtelu tietyn kielen lauluäänessä. Esimerkiksi tappamisen ja taitojen k -kirjain voi kuulostaa samalta useimmille ihmisille, mutta ne ovat hyvin erilaisia ääniä kriittisen foneettisen analyysin alla. Jos kirjaimen kaksi muunnelmaa lausuttiin väärin, esimerkiksi ei-äidinkielenään puhuvan, sanan merkitys ei muutu, mutta useimmat ihmiset kuulevat sen heti aluksi vähemmän ymmärrettävänä.
Kreikan juuripuhelin tarkoittaa “ääntä” ja etuliite allos tarkoittaa “muuta”. Kielitieteessä, kielen tutkimuksessa, foneemi on pienin erottava äänenyksikkö. Konsonantti k on foneemi, ja sen korvaaminen toisella ääniyksiköllä, kuten t, muuttaa sanan merkityksen. Jokaisella näistä yksittäisistä foneemeista voi kuitenkin olla useita tapoja ilmaista.
”Kill” on aspiraatiota – sen ääntämiseen liittyy räjähtävä ilmanpuhallus. Kun kämmen pidetään suun edessä, “taito” on osoitettu selvästi ilmaantumattomana. Fonologiassa, tutkimuksessa siitä, miten ihmiset luovat kielen ääniä, foneemeille on ominaista erilainen ilmavirta ja huulten, kielen ja muiden äänikanavan osien kontrastit. Esimerkiksi vokaaleja ja konsonantteja, kuten m, joilla on minimaalinen ilmavirran käsittely, kutsutaan sonoranteiksi.
Muita äänen artikulaatioita ovat sisarusten, kuten z: n, ja nenän, kuten konsonantin m, “hiiren” ominainen “hiss”, kun ilmavirta ohjataan nenän kautta. Jälkimmäinen esimerkki on “manipuloida” m: n allofoni. Foneemeja tietyllä kielellä voi olla mikä tahansa määrä allofoneja. Englanninkielisessä konsonantissa t on niitä kuusi, ja äidinkielenään puhuvat eivät tuskin tiedä niistä eroa normaalissa keskustelussa. Mandariinikiinaksi aspiratoitu ja imemätön t ovat täysin erillisiä foneemeja, joiden käyttö muuttaa sanan merkitystä.
Allofoni voi olla vaihdettava vapaa muunnelma. Tämä erottaa useimmiten murteet ja aksentit, kuten brittiläinen englanti ja amerikkalainen englanti. Toinen saattaa löytää toisensa lähes käsittämättömäksi ensimmäisellä kohtaamisella, mutta koska sanojen merkitys ei muutu eri ääntämisellä, ymmärrys yleensä vahvistuu nopeasti.
Useimmat tietyn kielen tai murteen allofonit eivät ole keskenään vaihdettavissa ja niiden sanotaan esiintyvän täydentävässä jakautumisessa. Tietyn allofonin täytyy esiintyä tietyssä foneettisessa kontekstissa, kun taas erilaista voidaan odottaa toisessa yhteydessä. Normaalissa englannin kielessä tappaa aina k, kun se esiintyy sanan alussa. Tällaisia kontekstin määritelmiä, joissa tietyn allofonin odotetaan laulavan, kutsutaan yhdessä allofonisiksi säännöiksi.