Anarkosyndikalismi on anarkismin haara, jonka kannattajat vaativat työväenluokkien vapauttamista ammattiliittojen avulla. Anarkosyndikalisteja kutsutaan joskus myös liberaaleiksi syndikalisteiksi tai vallankumouksellisiksi syndikalisteiksi. Anarkosyndikalismin periaatteet vaativat sortavien rakenteiden kaatamista suurelta osin suorilla toimilla, kuten työväenliikkeillä ja lakkoilla, toisin kuin epäsuorat toimet, kuten poliitikkojen lobbaaminen taistelemaan työntekijöiden oikeuksien puolesta. Valtion ja palkkajärjestelmän lakkauttamisen jälkeen anarkosyndikalismi vaatii sosioekonomista järjestelmää, jota johtavat itsehallitsevat työneuvostot.
Anarkosyndikalistit uskovat, että palkkajärjestelmät ja hallitukset-jopa kapitalistiset vapaat markkinat-ovat ahdistavia ja estävät yksilöitä toteuttamasta täyttä vapauttaan ja mahdollisuuksiaan. He uskovat myös, että palkkajärjestelmä tukahduttaa työn epäoikeudenmukaisilla ylhäältä alas -hierarkioilla.
Liike kasvoi Euroopan työvoimataistelusta 19 -luvun lopulla. Erityisesti anarkosyndikalistisen liikkeen siemenet kasvoivat kansainvälisen työväenliiton (IWA), joka tunnettiin myös nimellä ensimmäinen kansainvälinen, muodostumisesta. Ensimmäinen kansainvälinen kokoontui ensimmäistä kertaa moniin aikoihin St. Martin’s Hallissa, Lontoossa, Englannissa, vuonna 1865. Siellä keskusteltiin erilaisista anarkistisista ja kommunistisista filosofioista.
Pyhän Martinin hallissa pidetyn kokouksen jälkeen työväenliike jakautui kahteen suureen ryhmään: Karl Marxin johtamaan marxilaisuuteen ja silloiseen kollektivistiseen anarkismiin, jota johtaa Mikhail Bakunin. Näitä kahta eri liikettä on kutsuttu nimellä statisti eli Marxin siipi ja anarkisti tai Bakuninin siipi. Kollektivistinen anarkismi loi filosofisen perustan anarkosyndikalismille.
Marxismi vaati sosioekonomisen rakenteen muuttamista käyttämällä poliittista voimaa, kun taas anarkosyndikalismin kannattajat uskoivat, että poliittiset suhteet eivät riitä; kapitalismia olisi vastustettava suoremmin. Bakunin väitti myös, että Marxista ja hänen seuraajistaan, kun ne ovat saaneet poliittisen vallan, tulee lopulta yhtä viallinen ja turmeltunut kuin ne vallat, joita he olivat vastustaneet.
Anarkosyndikalismin seuraajat kasvoivat kaikkialla Euroopassa, erityisesti kukoistivat Espanjassa 1920-luvulla. Itse asiassa Espanja on saattanut saada alkunsa sanasta “syndikalismi” espanjalaisella sanalla “syndicalismo”, joka tarkoittaa unionismia. Tämän vuoksi liikettä voitaisiin kutsua anarkoliittoksi; jostain syystä nimi syndikalismi jäi kuitenkin kiinni jopa englanninkielisissä käännöksissä. 1930-luvun lopulla anarkosyndikalismilla oli keskeinen rooli Espanjan sisällissodassa. Kun eri puolueet halusivat valtaa toisen Espanjan tasavallan levottomuuden jälkeen, anarkistit ja marxilaiset seuraajat osallistuivat kansalliseen taisteluun ja keskusteluun maan tulevaisuudesta.
Anarkosyndikalismi pysyy yhtenä anarkian suosituimmista haaroista, ja liike saa edelleen terveitä seuraajia. Kuten kaikissa filosofisissa liikkeissä, anarkosyndikalismissa on erilaisia sävyjä. Jotkut seuraajat esimerkiksi sekoittavat anarkistiset uskomukset kommunismin periaatteisiin. Tällaisia henkilöitä on kutsuttu anarkokommunisteiksi.