Miljoonille kylmän sodan aikana kasvaneille ihmisille ”ankka ja peite” -harjoitus oli yhtä tuttu kuin koulupalo tai tornadoharjoitus nykyään. Oppilaita kehotettiin astumaan pöydän alle ja peittämään päänsä suojautuakseen ydinräjähdykseen liittyviltä vaarallisilta roskilta ja säteilyltä. Liittovaltion hallitus sponsoroi jopa tämän otsikon lyhyen opetuselokuvan, jossa oli esillä Bert, animoitu kilpikonna, jossa on pelastuskypärä, ja erilaiset koululaiset, jotka osoittavat oikean tavan suojautua atomipommin sattuessa.
Kun otetaan huomioon yleinen paranoian ilmapiiri, joka koskee kommunismin uhkaa ja Neuvostoliiton ydinaseiden hallussapitoa, Yhdysvaltain hallituksen ehdotus “ankkaa ja peitä” näytti tuolloin loogiselta. Ydinräjähdyksen keskuksen ulkopuolella olevilla olisi paremmat mahdollisuudet selviytyä, jos he suojeleisivat altistunutta ihoa säteilyltä ja kehoa väistämättömien iskuaaltojen hajottamista roskista.
Harjoitukset alkoivat yleensä kuvitellulla havainnolla erittäin kirkkaasta salamasta, jonka uskottiin olevan ensimmäinen merkki odottamattomasta ydinhyökkäyksestä. Nähtyään tuon valon oppilaiden piti heti sukeltaa pöydänsä alle ja asettua pois ikkunoista. Oppilaiden, jotka näkivät salaman käytävällä, oli peitettävä itsensä seinää vasten. Kaikkien ulkona pyydettyjen oli turvauduttava välittömästi lähimpään rakennukseen.
Yksi virallisesti ”Ankka ja kansi” -elokuvan tahattomasti humoristisista kohtauksista näyttää perheen nauttivan ulkoilmapiknikistä, kun pelätty salama tulee näkyviin. Välittömästi jotkut perheenjäsenet sukeltavat piknikpeiton alle ja hajottavat ruokaa. Isä, joka oli ollut kiireinen grillaamaan hampurilaisia, tarttuu yhteen sanomalehtipaperiin ja sukeltaa grillin alle suojellakseen. Vaikka tietyntyyppiset radioaktiiviset materiaalit voivat todellakin estää yhden sanomalehden, on erittäin epätodennäköistä, että kukaan selviäisi ydinpommin voimakkaista vaikutuksista, jotka on suojattu vain paperilla tai piknikpeitolla.
Tämä taistelu ydinsodan ankaran todellisuuden ja hallituksen pyrkimysten välillä pienentää uhkaa lopulta lopetti harjoitukset. Siviilit huomasivat pian sen, että ohut puinen koulupöytä tarjoaisi hyvin vähän, jos mitään todellista suojaa korkean tuoton ydinpommia vastaan. Koko ohjelma tuli jonkinlaisen pilkan kohteeksi, kun kylmän sodan aika päättyi ilman suuria tapahtumia. Hallituksen neuvot eivät ehkä olleet täysin tarkkoja, mutta ne auttoivat lisäämään tietoisuutta todellisesta ydinonnista.
Jotkut koulujärjestelmät pitivät ankka- ja peiteharjoitukset osana yleistä hätävalmiusrutiiniaan 1970- ja jopa 1980 -luvulle, mutta ydinhyökkäyksen uhka on vähentynyt merkittävästi Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vuonna 1991. Nämä harjoitukset ovat suurelta osin olleet korvataan tulipaloilla, tornadoharjoilla ja “pudota, peitä ja pidä kiinni” -harjoituksilla maanjäristyksille alttiilla alueilla.