“Apologue” on kirjallinen termi novellille, jonka tarkoituksena on välittää moraali, joka tunnetaan paremmin tarinana. Tällaisessa tarinassa on usein eläimiä tai elottomia esineitä, joilla on ihmisen motiiveja, tekoja ja puhetta. Anteeksipyynnön tavoitteena on antaa kuulijoille vähän viisautta, jota voidaan soveltaa missä tahansa vastaavassa tilanteessa. Se on muinainen tarinankerronnan muoto, joka tunnetaan kulttuureilla ympäri maailmaa. Nykyaikana kirjailijat käyttävät edelleen anteeksipyyntöjä oudoista kuvauksista ihmisluonnosta.
Varhaisimman elossa olevan anteeksipyynnön uskotaan olevan Jothamin vertaus, joka saattoi olla peräisin jo 13 -luvulta eaa. Tämä vanha heprealainen tarina on tallennettu Vanhan testamentin Tuomarien kirjaan. Maailman puut etsivät kuningasta, mutta ainoa puu, joka ottaa tehtävän vastaan, on jujube, joka tunnetaan syrjäyttämästä muita kasveja juurikasvullaan. Tämä oli Jothamin varoitus siitä, että johtotehtäviä etsivillä ihmisillä on usein omat motiivinsa tehdä niin. Myöhemmissä vertauksissa, kuten Uudessa testamentissa, käytetään yksinomaan ihmishahmoja ja suorempaa symboliikkaa, mikä erottaa ne tarinoista tai anteeksipyynnöistä.
Tunnetuin fabulisti tai tarunkertoja oli Aesop, kreikkalainen orja, joka asui noin 600 eKr. Tutkijat ovat arvelleet, että orjat käyttivät tarinoita, jotta he eivät voisi vihata isäntäänsä kommentoimalla voimakkaita tai varakkaita. Tällaisia ihmisiä esiintyy näkyvästi Aesopin taruissa, kuten ”Hanhi, joka antoi kultaiset munat”. Köyhä viljelijä rikastuu, kun hanhi tuottaa kultaisia munia; hän ahneesti tappaa hanhen nähdäkseen, onko sisällä enemmän kultaa, mutta onnistuu vain lopettamaan satunnaisesti. Monien anteeksipyyntöjen tapaan ihmisluonnon ja ahneuden oppitunti on yhtä totta tänään kuin Aesopin aikana.
Monet myöhemmät kirjoittajat laajensivat Aesopin teoksia tai loivat omia tarinoitaan. Heidän vetoomuksensa tiivisti ranskalainen fabulisti Jean de la Fontaine, joka kirjoitti: ”Haukotamme saarnoja, mutta mielellämme käännymme moraalisten tarinoiden puoleen ja opimme niin huvittuneina.” Filosofit ja teologit, kuten Martin Luther, olivat yhtä mieltä siitä, että anteeksipyyntö oli hyödyllinen väline moraaliseen opetukseen. Näitä tarinoita levitettiin usein kansantarinoina, kuten ”Reynard the Foxin” tarinoita keskiaikaisesta Euroopasta. Brittiläinen runoilija Geoffrey Chaucer lainasi yhden Reynardin tarinoista mestariteokselleen Canterbury Tales.
Nykyaikaiset kirjoittajat ovat käyttäneet anteeksipyyntöä omiin tarkoituksiinsa. Joel Chandler Harris kopioi 19-luvun Amerikan kansantarinoita setä Remus -kirjoilleen. Aesopin tavoin näiden tarinoiden alkuperäiset kertojat olivat olleet orjia. George Orwell loi tunnetuimman modernin tarinan kirjallaan Animal Farm, joka varoitti kommunismilta ja totalitarismilta. Humoristit James Thurber ja David Sedaris käyttivät tarinoita keskimääräisen ihmisen ahdistuksen kuvaamiseen yhä monimutkaisemmassa modernissa maailmassa.