Arkkityyppinen hahmo on perushahmojen prototyyppi, joka löytyy tarinoista ja kirjallisuudesta. Se on filosofinen-psykologinen ajatus, joka perustuu psykologi Carl Jungin ajatuksiin yhteiskunnan arkkityypeistä. Kirjallisuudessa arkkityyppinen hahmo täyttää usein juonen tai tarinan perustoiminnot, mikä mahdollistaa tarinan sujuvamman kulun. Hahmo muodostaa usein myös perushahmot päähenkilöille, joista kehittää.
Ihmiset saavat lohtua arkkityyppisen hahmon läsnäolosta tarinoissa, vaikka tällaisia hahmoja ei ole lähes koskaan läsnä jokapäiväisessä elämässä. Carl Jung uskoi, että tällaiset arkkityypit, olivatpa ne hahmoja tai tarinan peruselementtejä, olivat välttämättömiä ihmisen ymmärrykseen tarinasta ja liittyvät siihen. Jos tarina ei ole relevantti henkilölle tai hän ei voi liittyä siihen, se luo vieraantumista ja eristäytymistä.
Arkkityyppinen hahmo on siis yksinkertainen, helposti tunnistettava hahmo, joka ei vaadi pitkää esittelyä, kuvausta tai tarinaa. Jung uskoi, että oli olemassa neljä perustyyppiä, joista kaikki muut ovat syntyneet. Nämä ovat äiti, uudestisyntyminen, henki ja temppuilija. Temppua kutsutaan usein “paholaiseksi”, koska hän suorittaa saman tehtävän. Yksi tunnetuimmista mytologian huijareista on luultavasti norjalainen jumala Loki.
Nämä neljä perus arkkityyppiä kehittyivät laajemmaksi hahmotyypiksi, mukaan lukien sankari, lapsi, viisas mies ja mentori. William Shakespeare ja muut klassiset kirjailijat ovat tuoneet esiin omia hahmoja, joista on sittemmin tullut arkkityyppejä. Kaksi Shakespearen rakkautta ovat tähtien ylittäneet rakastajat Romeo ja Julia sekä röyhkeä, röyhkeä ritari Falstaff.
Genrefiktio, erityisesti huono fantasia, tunnetaan tarinoistaan täynnä yksinkertaisia arkkityyppejä. Näitä kutsutaan usein pahvileikkaushahmoiksi niiden huonon luonteen vuoksi. Fantasiabändi, joka on aloittamassa eeppisen matkan tai tarinan rohkeudesta, on melkein aina täynnä samaa arkkityyppivalikoimaa: arvoisa ritari, rakastettava roisto, salaperäinen mage, neitsyt ja niin edelleen. Etsiväfiktio tunnetaan myös arkkityyppisten merkkien käytöstä.
Harry Potter on hyvä esimerkki arkkityyppien käytöstä. JK Rowling on hyödyntänyt monia arkkityyppejä, motiiveja ja mytologisia vihjailuja vetääkseen tarinansa yhteen ja tehdäkseen sen helposti tunnistettavaksi lukijoille. Näitä ovat orvoksi jäänyt lapsi (Harry), mentori (Dumbledore), roisto, joka tappoi orvon isän (Voldemort) ja apulaiset (Hermione ja Rupert).
Nykyaikaisen kirjallisuuden hyvän karakterisoinnin nähdään kehittävän hahmo sen arkkityypin rajojen ulkopuolella. Arkkityyppinen hahmo nähdään joko vähäisenä ja toimivana tai esimerkkinä kirjoittajan huonosta karakterisoinnista. Karakterisointiin liittyy usein aktiivisia yrityksiä siirtää hahmo pois sen arkkityypin normeista.