Avioliittoa koskeva laki oli vuonna 1857 annetun Ison -Britannian parlamentin merkittävä laki, joka muutti dramaattisesti nykyisiä avioerostandardeja ja myönsi naisille useita tärkeitä oikeuksia. Ennen lain hyväksymistä avioero oli vain varakkaiden saatavilla, koska se vaati joko kirkollisen mitätöinnin tai parlamentin yksityisen säädöksen, jotka molemmat olivat aikaa vieviä ja kalliita. Avioliiton syyt tunnustavat avioliiton sopimussuhteeksi eikä sakramenttiseksi, ja siihen sovelletaan vain kaanonin lakia, ja se salli sopimuksen purkamisen yleisen oikeuden tuomioistuimissa.
Ennen avioliittoa koskevan lain hyväksymistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa avioliitto riisti naisilta monet oikeudet, joita he nauttivat yksin ollessaan, kuten oikeus periä, hallita ja testamentata omaisuutta. Pohjimmiltaan naimisissa olevan naisen henkilöllisyys yhdistettiin hänen miehensä identiteettiin, jolla oli laillinen oikeus määrätä hänestä, hänen omaisuudestaan ja jopa hänen ansioistaan. Avioeron instituutio, sellaisena kuin se yleisesti ymmärretään nykyaikaisessa länsimaissa, ei ollut olemassa suojelemaan naisia väkivaltaisilta aviomiehiltä. Sen sijaan avioerot saatiin aikaan vain kanonisen oikeuden alaisissa menettelyissä Doctors ‘Commons -nimisessä laitoksessa tai parlamentin hyväksymien yksityisten lakiesitysten kautta, jotka vaativat julkista keskustelua alahuoneessa. Suhteellisen vähän avioeroja myönnettiin kummallakin menetelmällä, ja näistä vain murto -osa myönnettiin naisille.
Caroline Norton (1808-1877), suosittu ja vaikutusvaltainen brittiläisen yhteiskunnan jäsen 19-luvun puolivälissä, lukittiin rakkaudettomaan ja väkivaltaiseen avioliittoon ja jätti miehensä. Taitava kirjoittaja hän yritti ansaita elantonsa kirjoistaan, mutta hänen miehensä haastoi oikeuteen käyttääkseen laillista oikeuttaan kaikkiin tuloihinsa. Hän lobbasi voimakkaasti ystäviään parlamentissa hyväksyäkseen lainsäädännön, joka tunnustaisi ja suojaisi naimisissa olevien ja eronneiden naisten oikeudet, ja avioliittoa koskevan lain voimaantulon tunnustetaan laajalti johtuvan suurelta osin hänen ponnisteluistaan.
Avioliittolaki ei ainoastaan määrittänyt avioliiton käsitettä maallisen oikeuden lainkäyttövaltaan kuuluvaksi sopimukseksi, jonka purkamisen kumpikin osapuoli voisi aloittaa, vaan se on myös huomattava sen vuoksi, että naimisissa oleville naisille on tähän asti myönnetty oikeuksia. Esimerkiksi eronneet tai vieraantuneet aviomiehet voitaisiin määrätä maksamaan elatusmaksuja entisille vaimoilleen, ja sekä naimisissa olevat että eronneet naiset saivat periä, hallita ja testamentata omaisuutta yksin ilman aviomiehensä lupaa. Eronneiden naisten ansiot suojeltiin, ja naisille annettiin rajoitetut vankeusoikeudet lapsilleen. Niin yleisiä kuin nämä oikeudet saattavat tuntua modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa, ne olivat vallankumouksellisia 19-luvun puolivälissä Englannissa.
Sekä ennen lain hyväksymistä että sen jälkeen avioeron perusteet olivat kapeat ja ankarat, ja lähes aina vaadittiin, että vetoomuksen esittäjä osoitti vastaajan aviorikoksen. Teo ei juurikaan muuttanut tätä tilannetta; itse asiassa naisen, joka haki avioeroa, ei vain tarvinnut todistaa miehensä aviorikosta, vaan myös sitä, että hän oli syyllistynyt joko kaksitahoisuuteen, aavikkoon, julmuuteen tai insestiin. Toisaalta miehen, joka haki avioeroa lain mukaan, täytyi vain todistaa vaimonsa aviorikos.
Huolimatta siitä, että teko kallistui räikeästi miesten oikeuksien hyväksi, se oli erittäin kiistanalainen ja pelättiin, että avioeron tekeminen helpommin useampien ihmisten ulottuville ja naisten oikeuksien laajeneminen vahingoittaisi vakavasti avioliittoa. Tuomioistuin, joka päätti käsitellä avioerotapauksia, avioero- ja avioliittoasiat, ansaitsi kuitenkin laajan kunnioituksen toimiessaan rehellisesti ja tasapuolisesti. Itse asiassa sen kolmen ensimmäisen toimintavuoden aikana myöntämistä yli 1,000 avioerosta vain yksi kumottiin muutoksenhaun yhteydessä. Tuomioistuin sai myös laajan suosion naisten keskuudessa heidän oikeuksiensa puolustajana.
Vuoden 1857 avioliittolakia voidaan syyttää siitä, että se aloitti useita merkittäviä muutoksia brittiläisessä oikeuskäytännössä, mukaan lukien Doctors ‘Commonsin loppu, itse lakimiehen nykyaikaistaminen ja Englannin ja Walesin oikeusjärjestelmien yhtenäistäminen. Sen vaikutus brittiläiseen yhteiskuntaan sekä tekemällä avioerosta paljon helpompaa päästä että lopettamalla naimisissa olevien naisten tunnustaminen aviomiehensä omaisuudeksi on arvaamaton.