Baritonitorvi on eräänlainen matalan messingin instrumentti. Se tuottaa B -näppäinäänen kuuluvia ääniä, mikä tekee melusta syvemmän ja matalamman kuin muut äänitorvet. Laitteeseen kuuluvat seuraavat komponentit: kelatut putket, venttiilit, kellon aukko ja suukappale.
Baritonitorvet kuuluvat messinkiperheeseen. Siten instrumentit koostuvat yleensä eripituisista messinkiputkista. Näiden putkien sisällä ilma värisee eri tasoilla ja tuottaa siten erilaisia ääniä, kun se poistetaan instrumentin aukosta. Tätä tärinää ohjataan huuliliikkeillä, joita pelaaja tekee suukappaleella, ja ulkopuolisilla laitteilla.
Rakenteellisesti baritonitorvessa on keskimääräistä suurempi suukappale, johon pelaaja asettaa huulet. Sen runko on muotoiltu sylinteriksi, joka kiertyy ja käärii useita kertoja, jolloin sarven kokonaispituus näyttää pienemmältä. Putket päättyvät suureen suppiloon, jota kutsutaan kelloksi, josta musiikki syntyy. Monissa tapauksissa kello osoittaa pystyasentoon, vaikka se voi joskus osoittaa myös sivuttain. Baritonitorvet ovat rakenteellisesti samanlaisia kuin toinen instrumentti, joka tunnetaan nimellä euforium, mutta jälkimmäinen rakenne sisältää tyypillisesti neljä venttiiliä, kun taas baritonitorvi sisältää kolme venttiiliä.
Yleensä tämä sarvi tuottaa matalat baritoniäänet. Nämä syvemmät äänet johtuvat laitteen ensisijaisesta virityksestä B-näppäimessä, toisin kuin korkeamman äänen F-näppäin, jota yleensä esiintyy muissa sarvityypeissä. Sarven nousu saavutetaan erityisillä kiinnitetyillä laitteilla, jotka tunnetaan venttiileinä, jotka säätelevät putken pituutta ja ilmavirtaa sarvessa. Baritonia pidetään usein toiseksi pienimpänä äänenä musiikillisella asteikolla.
Jotkut ryhmät käyttävät baritonisarvia useammin. Soitin on erityisen merkittävä Ison -Britannian alueilla. Lukiot ovat toinen yhteinen koti puhallinorkesterille, samoin kuin monet orkesterit, joissa on puhallinsoittajia. Monilla alueilla laite on kuitenkin jäänyt pois suositusta käytöstä.
Useat inspiraation lähteet johtivat baritonitorven luomiseen. Esimerkiksi käärme oli varhainen puinen instrumentti, joka tuotti myös alhaisia ääniä ja jolla oli myös suukappale. Käärmeen kaltainen esine tuli esille 19 -luvun alussa, ja tästä messinkiesineestä – ophicleide – tuli baritonitorven ensimmäinen todellinen esi -isä. Pian seurasi tenorisarvi, joka toimi B -näppäimellä, tuotti samanlaisia ääniä kuin baritonitorvi ja esitteli venttiilikonseptin. Marssibändit olivat ensimmäisten joukossa, jotka soittivat sen jälkeen varsinaisia baritonitorveja.