Barokkihuilu on eräänlainen huilu, jota käytettiin barokin aikakaudella, joka kesti 17- ja 18 -luvuilla. Tänä aikana tapahtui merkittäviä muutoksia musiikin, taiteen ja arkkitehtuurin aloilla. Tänä aikana huilulle tehtiin merkittäviä rakenteellisia muutoksia, mikä paransi huomattavasti sen ääntä. Monet uskovat, että barokkihuilun ääni on edelleen parempi kuin muiden.
Huilu on yksi maailman vanhimmista soittimista, joka on peräisin 9. vuosisadalta eKr. Se on instrumentti, joka kuuluu puupuhallinperheeseen, johon kuuluu erilaisia huiluja, klarinetteja, obooja ja saksofoneja. Lukuun ottamatta rumpua, sen uskotaan olevan ihmiskunnan historian vanhin instrumentti. Yksinkertainen huilu on ontto putki, joka voi tuottaa ääniä, kun ilmaa puhalletaan sen läpi. Huiluputkeen tehdyt reiät voivat luoda musiikillisia ääniä peitettynä ja peittämättä sormilla. Barokin aikaan huilu oli hienosti muotoiltu konserttisoitin.
Barokkikauden alussa käytetyt huilut olivat “poikittaisia huiluja”. Huiluja puhalsi “embouchure”, joka on suun reikä huilun puolella lähellä sen suljettua päätä. Se oli jaettu kolmeen osaan: pää, keskikohta ja jalka. Siellä oli kuusi avainreikää, jotka pelasivat kaikki tärkeimmät asteikot. Reikien “reiät”, sisäkammiot, joissa ilma kulki, olivat kaikki sylinterin muotoisia.
Kun barokin aikakausi eteni, muutoksia tehtiin poikittaiseen huiluun, “transvosoon”, mikä johti siihen, mitä nykyään kutsutaan vielä barokkiksi. Huilu alkoi rakentaa kahdesta ”nivelestä”, pää ja vartalo. Pääliitos sisälsi painoksen, joka säilytti sylinterimäisen reiän. Pään alaspäin, hiljattain suunnitellussa huilussa käytettiin kartion muotoisia reikiä. Tämä johti paljon rikkaampaan äänenlaatuun.
Säveltäjät, kuten Antonio Vivaldi Italiassa ja Johann Sebastian Bach ja George Handel Saksassa, alkoivat kirjoittaa musiikkia nimenomaan barokkihuilulle. Siitä tuli erittäin suosittu sooloinstrumenttina, ja sitä käytettiin yhä enemmän balettien, oopperojen ja kamarimusiikin sävellyksissä.
Myöhemmin klassisen musiikin aikana Theodore Boehm esitteli ”Boehm -huilun”. Se otti uudelleen käyttöön lieriömäiset reiät ja muutti sormireikien muotoa ja kokoa, mikä antoi huilulle laajemmat skaala -alueet ja helpotti fyysisesti soittamista. Boehmia on arvosteltu äänen laadun uhraamisesta helppokäyttöisyyden vuoksi. Monet pitävät edelleen barokkihuilua ylivoimaisena instrumenttina kauniin sävynsä vuoksi.