Lepakkomekko on naisen vaate, jossa on hiha, jossa on löysä, syvä käsinreikä. Hiha ei ole sovitettu olkapäälle, kuten usein räätälöidyt vaatteet, mutta se virtaa vapaasti saumasta, jossa hiha ja vaatteen runko kohtaavat, mikä luo “siipivaikutelman”, kun kädet pidetään poispäin kehosta. Hiha voidaan myös leikata yhtenä kappaleena muun vaatteen kanssa erillisten kappaleiden sijasta. Tämä tekee batwing -mekosta erittäin nopean ja helpon ommella verrattuna kuvioon, jossa on paljon leikattavia ja sopivia osia.
Versio batwing -mekosta, jossa on pitkät hihat, usein kapenee, jotta se voidaan kiinnittää tiukasti ranteeseen. Lyhyen hihan tyyliset hihat riippuvat yleensä löysästi noin kyynärpään pituudelta ilman kapenevia vaikutuksia. Mekon pituus itsessään voi vaihdella minipuvusta maximekkoon tai mihin tahansa pituuteen. Erottuva juokseva hiha määrittelee lepakkomekon, ei helman pituuden.
Batwing -tyylistä hihaa kutsutaan joskus “dolman” -hihaksi. Lepakkomekko on itse asiassa muunnelma dolman -tyylistä, joka sisältää suurempia ja tilavampia hihoja. Termejä käytetään usein keskenään.
Tyyli on ollut olemassa keskiajalta lähtien, jolloin Turkin kansalaiset käyttivät ”dolman” -vaatetta, jossa oli pitkät, löysät hihat. Kun muoti- ja viihdeteollisuus kiinnostui Kaukoidästä 1900 -luvun alussa, hiha sisällytettiin moniin malleihin ja se kävi läpi suosion ajan, joka kesti muutaman vuosikymmenen. Virtaavaa kangasta pidettiin sekä tyylikkäänä että mukavana. Suuntaus kuitenkin hiipui toisen maailmansodan kangaspulan aikana. Kun pula parani, virtaava holkki heräsi lyhyesti.
Vasta 1980-luvulla trendi palasi täydellä voimalla ja nimettiin uudelleen “batwing-hihaksi”. Sitä löytyi kaikesta juhlapuvusta vapaa -ajan urheiluvaatteisiin. Osa sen suosiosta johtui siitä, että hohtavat hihat saavat käyttäjän vyötärön näyttämään pieneltä verrattuna. Batwing-siluetti nähtiin myös 1980-luvun muodin herätyksessä, joka tapahtui 2000-luvun alussa. Se oli erityisen suosittu V-pääntiellä.