“Suuri repeämä” on yksi teoreettinen tapa, jolla maailmankaikkeus voi päättyä, riippuen sen kokonaistiheydestä, jota on vaikea määrittää. Tähtitieteilijöiden ja fyysikoiden havainnot osoittavat, että maailmankaikkeus kokonaisuutena laajenee edelleen ja että sen sisällä olevat esineet, kuten galaksit, etenevät toisistaan yhä nopeammin. Jos tämä laajentuminen ja lisääntynyt kiihtyvyys jatkuvat loputtomiin maailmankaikkeuden riittämättömän tiheyden vuoksi, kaikki esineet alkavat lopulta hajota. Suuressa repeämässä aluksi galaksit purkautuivat, joita seurasivat tähdet ja planeetat, ja lopulta atomit ja muut hiukkaset revittiin erilleen maailmankaikkeuden lopussa.
Maailmankaikkeudesta on vielä paljon tuntematonta, mutta tiettyjä teorioita voidaan rakentaa. Havainnot osoittavat, että se laajenee ja että sen sisällä olevat kappaleet, kuten galaksit, ovat siirtymässä toisistaan. Laajentumisen tahti näyttää kasvavan tai kiihtyvän, mikä tarkoittaa, että jokin muu kuin Alkuräjähdyksen alkuperäinen voima saa nopeuttamaan niitä. Tätä voimaa kutsutaan yleisesti “pimeäksi energiaksi” tai “vastenmieliseksi painovoimaksi”.
Kun ajatus pimeästä energiasta oli vahvistettu, herätettiin kysymys siitä, miten maailmankaikkeuden kiihtyvyys tapahtuu ajan myötä. Vastaus tähän kysymykseen riippuu suurelta osin maailmankaikkeuden massasta, koska se määrittää, miten laajentuminen voi muuttua tulevaisuudessa. Jos tämä arvo on riittävän korkea, yli “kriittiseksi tiheydeksi” kutsutun määrän, maailmankaikkeus luopuu lopulta itsestään, tapahtuma, jota kutsutaan “suureksi kriisiksi”.
Toisaalta, jos maailmankaikkeuden tiheys on liikaa tämän arvon alapuolella, kiihtyvyys ei pysähdy. Itse asiassa se kasvaa ajan myötä, ja noin 20 miljardin vuoden kuluttua voi tapahtua tapahtuma, jota kutsutaan “suureksi repeämäksi”. Tässä vaiheessa kiihtyvyys olisi niin suuri, että maailmankaikkeuden esineitä alkaa vetää erilleen.
Suuri repeämä alkaisi suurilla esineillä; galaksit purkautuvat ja niiden erilaiset tähtijärjestelmät laajenevat poispäin galaktisista keskuksista. Kiihtyvyyden jatkuessa tähtijärjestelmät repeytyisivät toisistaan ja planeetat jättäisivät kiertoradansa tähtien ympärille laajentuakseen avaruuteen. Jossain vaiheessa tähtiä ja planeettoja ei enää pidettäisi yhdessä, ja nämä esineet repeytyisivät hiukkasiksi ja atomeiksi. Suuren repeämän loppupuolella atomit itse vetäytyisivät toisistaan ja hajosivat.
Viimeaikaisten tietojen mukaan tämä maailmankaikkeuden lopun malli on kuitenkin melko epätodennäköinen. Vaikka maailmankaikkeuden tiheys ei näytä riittävältä suurelle kriisille, se on luultavasti liian korkea suuren repeämän tapahtua. Suosituinta teoriaa maailmankaikkeuden lopusta kutsutaan ”suureksi jäätymiseksi”. Tässä mallissa lämpökuolema tapahtuu maailmankaikkeuden levittyessä niin, että energiansiirto on mahdotonta ja se yksinkertaisesti jäätyy.