Biosaatavuus on termi, jota useat tieteelliset tutkimukset käyttävät kuvaamaan tapaa, jolla ihmiset ja muut eläimet imevät kemikaaleja. Biologinen hyötyosuus oli aikoinaan tiukasti farmakologian mukainen, mutta nyt sillä on laajoja sovelluksia myös ympäristötieteissä. Aineen biologisen hyötyosuuden tutkiminen farmakologisissa tutkimuksissa auttaa määrittämään tiettyjen lääkkeiden annokset. Lääkkeen hyötyosuuden mittaus, kun se saavuttaa verenkierron kehossa, kuvaa esimerkiksi imukykyä ja puoliintumisaikaa. Se voi myös arvioida lääkkeiden annostelua.
Laskimonsisäisten lääkkeiden biologisen hyötyosuuden katsotaan olevan 100%, koska ne eivät kulje mahalaukun läpi. Ne ovat välittömästi verenkiertojärjestelmässä. Muut samanaikaisesti annetut lääkkeet voivat kuitenkin vähentää laskimonsisäisen annon vaikutuksia ja vaikuttaa sen hyötyosuuteen.
Farmakologiassa erotetaan myös absoluuttinen hyötyosuus ja suhteellinen hyötyosuus. Absoluuttinen hyötyosuus on lääkkeen mittaus, kun se kulkee suolen läpi ja vapautuu verenkiertojärjestelmään. Suhteellinen hyötyosuus on termi, jota käytetään vertaamaan saman lääkkeen eri formulaatioita, esimerkiksi tuotenimeä ja geneerisiä.
Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet, että tietyt geneeriset valmisteet eivät ole biosaatavuudeltaan vastaavia kuin lääkkeiden tuotenimiversiot. Yksi esimerkki tästä on lääke Synthroid, jota yleensä markkinoidaan yleisessä muodossa tyroksidiinina. Monet potilaat, jotka käyttävät kilpirauhasen korvaushoitoa, huomaavat, että tyroksidiini ei ole yhtä tehokas kuin Synthroid. Teknisesti näiden kahden lääkkeen tulisi olla samanarvoisia, mutta tutkimuksissa on havaittu eroja näiden kahden muodon hyötyosuudessa. Tämä ei kuitenkaan muuta suurinta osaa tämän lääkityksen vakuutusturvasta. Yleensä Synthroidin ostamisesta joutuu maksamaan ylimääräistä.
Muut tekijät voivat vaikuttaa hyötyosuuteen, kun lääkkeitä otetaan suun kautta. Hidas tai nopea aineenvaihdunta voi muuttaa lääkkeen imeytymisnopeutta. Kehon ulkopuoliset tekijät, kuten lääkkeiden virheellinen säilytys, voivat johtaa odotettua pienempään hyötyosuuteen.
Biosaatavuus, kun sitä käytetään ympäristötieteissä, arvioi kehossa mahdollisesti esiintyvien myrkyllisten aineiden määrää ja määrää. Yksi esimerkki tästä on viimeaikainen huoli kalojen elohopeapitoisuuksista. Jotkut kalat sisältävät runsaasti elohopeaa, myrkkyä, joka voi johtaa vakavaan sairauteen, jos sitä nautitaan suuria määriä. Ihmiset, jotka syövät paljon kalaa, voivat saada elohopeamyrkytyksen. Yhdysvaltain FDA: n tuoreet suositukset ehdottavat, että elohopeapitoista kalaa ei saa käyttää kuin kerran viikossa.
Toinen biologista hyötyosuutta koskeva tutkimus, joka on herättänyt huolta suhteestamme ympäristöön, on havaittu pieniä määriä lentopetrolia, joka erittyy ihmisen rintamaitoon. Tässä vaiheessa kukaan ei ole ehdottanut, että äidit lopettaisivat lastensa imettämisen, mutta tutkimus herättää huolta monista asioista, joita pidämme itsestäänselvyytenä, kuten lentävät lentokoneet tai raketit, jotka voivat itse asiassa lisätä lasten ja aikuisten terveysongelmien riskiä.
Biosaatavuustutkimuksissa voidaan myös verrata eläin- tai kasvipopulaatioita myrkyllisten kemikaalien läsnäoloon ympäristössä. On huolestuttavaa, missä määrin näitä kemikaaleja on eläimissä, kun ne saavuttavat verenkiertojärjestelmän, ja mitä mahdollisia vaikutuksia sillä voi olla eläinpopulaatioihin.
Esimerkiksi eläinpopulaatiot, jotka ihmiset myöhemmin söivät, kuluttivat DDT: n peittämiä kasveja. Jotkut vaikutukset ihmisiin olivat tiettyjen syöpien ja autoimmuunisairauksien lisääntyminen. Ihmiset voivat myös kuluttaa DDT: tä kasvimateriaalin kautta aiheuttaen samanlaisia ongelmia. Nämä tutkimukset johtivat DDT: n kieltämiseen, jota käytettiin kerran yleisesti torjunta -aineena.
Myrkkyjen biologinen hyötyosuus ympäristössämme voi tutkiessaan vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun ja valintoihimme. Nämä tutkimukset ovat korvaamattomia, koska ne voivat auttaa meitä lähestymään ekologiamme vastuuntunnolla ja näkemyksellä tulevaisuudesta.