Sana bugle saattaa tuoda mieleen ”Boogie Woogie Bugle Boy”, jonka Andrews Sisters esitti vuodelta 1941, mutta buglen historia ulottuu paljon pidemmälle taaksepäin, päiviin, jolloin sitä käytettiin metsästyspuheluihin. Vaikka ne ovat messinkisoittimia – kuten trumpetit, pasuunat ja tubat -, vanhemmissa bugleissa ei ollut venttiilejä. Nykyään on venttiilikuvioita, ja tämä uudempi muotoilu lisää kenttiä, joihin hyönteisellä on pääsy. Sekä mellofonia että flugelhornia voidaan katsoa buglen jälkeläisinä.
Bugle liittyy vahvasti armeijaan, koska bugle -puheluita käytettiin signaaleina ilmoittamaan tapahtumista joukkoille. “Taps” on virallinen bugle -kutsu, jota Yhdysvaltain armeija käyttää juhlallisiin tilaisuuksiin, kuten hautajaisiin ja muistomerkkeihin. Se on myös signaali, joka soitetaan joka ilta viestiksi siitä, että päivän työ on tehty ja valot on sammutettava. Nykyinen musiikki on muokattu aikaisemmasta musiikkikappaleesta heinäkuussa 1862 Unionin kenraalilla, jonka nimi oli Daniel Butterfield.
“Reveille”, paljon kirkkaampi kappale, jossa on paljon energiaa, on armeijan signaali päivän alussa suoritettavaan kutsuun. Muita bugle -kenttäpuheluita ovat ilmoitukset tavallisista, jokapäiväisistä tapahtumista: esimerkiksi “Assembly”, “Breakfast”, “Mail Call”, “Drill Call” ja “Mess Call”. Mutta muut puhelut olivat kenttämerkkejä tärkeille sotilasoperaatioille, kuten “The Rally” – joita käytettiin joukkojen uudelleenryhmittelyyn; “Perääntyä” – komento perääntyä sotilaallisen toiminnan aikana; ja “maaliskuu”, jotta sotilaat tietävät, että on aika olla liikkeellä.
Sotilaallisen käytön lisäksi bugle on olennainen osa marssibändistä kehitettyä amerikkalaista rumpu- ja bugle -joukkoa. Rumpu- ja bugle -joukko koostuu värisuojasta; lyömäsoittimet, jotka sisältävät kaivonlyönnit sekä marssivan akun rumpalinjan ja marssivan akun sarviviivan. Hornline -sarjassa on tyypillisesti kolme eri kokoista buglea – sopraano, baritoni ja kontrabasso – sekä mellophones ja euphoniums.