Hiililainakauppa tarjoaa yrityksille keinon vähentää hiilidioksidituotantoaan noudattaakseen saastumislakeja ja -määräyksiä. Tyypillisessä hiilipäästökauppajärjestelmässä yritykset ostavat tai myyvät hiililuottoja. Yksi tonni hiiltä vastaa yleensä yhtä hiilihyvitystä. Kaupan harjoittavien yritysten on yhdessä noudatettava hiilidioksidipäästöjen kokonaisrajaa. Hiilipäästökauppaa kutsutaan myös katto- ja kauppakauppaksi, hiilipäästökauppaksi, hiilidioksidipäästökauppaksi tai yksinkertaisesti päästökauppaksi.
Hiilipäästökauppa tapahtuu sekä kansallisesti että kansainvälisesti, ja kullekin päästökaupalle sovellettavat rajat ja kaupankäyntisäännöt vaihtelevat maittain. Jotkut maat edistävät vapaaehtoista päästökauppaa tarjoamalla verohyvityksiä tai muita kannustimia järjestelmiin osallistuville yrityksille. Muut maat asettavat hiililuottokaupan pakolliseksi. Esimerkiksi monet maat ovat allekirjoittaneet kansainvälisen päästökauppasopimuksen, joka tunnetaan nimellä Kioton pöytäkirja, joka tekee hiililuottokaupan pakolliseksi. Kioton pöytäkirjan mukaan jokaisen osallistujamaan on noudatettava tiettyjä kasvihuonekaasupäästöjen rajoituksia.
Myös muita kansainvälisiä hiililuottojärjestelmiä on olemassa. Eurooppalainen päästökauppajärjestelmä, joka tunnetaan nimellä Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä (EU ETS), on yksi suurimmista maailmanlaajuisista hiililuottokauppajärjestelmistä. EU: n päästökauppajärjestelmän mukaan suurten hiilidioksidipäästöjen tuottavien yritysten on valvottava päästöjään ja raportoitava niistä. Lisäksi näiden yritysten on joka vuosi annettava hallitukselle määrä päästöoikeuksia, jotka vastaavat niiden kokonaispäästöjä.
Olipa pakollinen tai vapaaehtoinen, useimmat hiililuottokauppajärjestelmät toimivat samalla tavalla. Yleensä yrityksille asetetaan hiilipäästöraja valtion viraston tai kansainvälisen viranomaisen toimesta. Jos yrityksen hiilituotanto ylittää kokonaisrajan, yhtiö voi myydä ylimäärän yritykselle, joka ei ole saavuttanut hiililuottorajaa. Pohjimmiltaan yritysten, jotka päästävät liikaa hiilidioksidia, on maksettava ympäristön saastuttamisesta, kun taas vähemmän saastuttavat yritykset palkitaan taloudellisesti. Järjestelmän taustalla oleva politiikka on vaatia yrityksiä, joilla on kyky vähentää päästöjään, tekemään niin.
Hiilikauppa on yksi suurimmista rahoitusmarkkinoista, jonka tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Muita epäpuhtauksia, joita voidaan myydä päästömarkkinoilla, ovat happosade, metaani, typpioksidi ja fluorihiilivedyt. Näiden päästökauppamarkkinoiden tavoitteena on lopulta auttaa vähentämään päästöjen kasvua ja samalla auttaa yrityksiä noudattamaan saastumislakeja.