Cembalo on kielisoittimen kosketinsoitin, joka eroaa klavikordista ja pianosta siinä, että siinä on kynittyjä pikemminkin kuin iskuja. Joskus nimeä cembalo käytetään viittaamaan spinettiin ja neitsyt- sekä oikeaan cembaloon. Ensimmäinen tunnettu viittaus instrumenttiin ilmestyi vuonna 1397, ja siitä tuli tärkeä sooloinstrumentti sekä sitä käytettiin kamarimusiikissa, orkesterimusiikissa ja oopperassa.
Koska ääni tuotetaan eri mekanismilla, plektrin nyppimisellä, ei ole yllättävää, että cembalon ääni on aivan erilainen kuin pianon. Ensinnäkin cembalossa voi olla kaksi näppäimistöä tai käsikirjaa yhden sijasta, kuten pianolla. Toiseksi, cembalolla on pienempi alue, tyypillisiä moderneja soittimia, joissa on viisi oktaavia F1: stä F6: een, pianon seitsemän plus oktaavialueelle A0-C8. Lisäksi cembalon suurin dynamiikka on pehmeämpää kuin pianon – mikä tekee crescendoista, decrescendoista ja aksentteista mahdottomia – ja sen nuotit kestävät hyvin vähän.
Jos cembalossa on kaksi käsikirjaa, ylemmässä käsikirjassa on kaksi merkkijonoa, kun taas alemmassa on kolme jousisarjaa. Pysähdyksiä tai rekistereitä käytetään merkkijonojen vaihtamiseen joko vivun, nupin tai jalkapolkimen avulla. Kytkin linkittää käyttöoppaat siten, että alempi soittaminen koskettaa myös ylempää. Ylemmässä käsikirjassa on vaimennin, joka muuttaa äänenlaatua käytettäessä ja antaa sille kitaran äänen.
Cembalo oli suurimmillaan renessanssin ja barokin aikana. Tunnettuja suosikkeja ovat Johann Sebastian Bachin Brandenburgin konsertot sekä Antonin Vivaldin, Arcangelo Corellin, François Couperinin, Henry Purcellin, Georg Friederich Händelin, Jean-Philippe Rameaun ja Domenico Scarlatin teokset.
Ostaa cembalon hahmoja elokuvasta Ripley’s Game, kun taas cembalo on yksi instrumentteista Alexandre Desplatin The Queenin ääniraitoissa, John Williamsin The Screaming Woman ja Harry Potter and the Chamber of Secrets. Merkittäviä cembaloita ovat Anssi Mattila, Zuzana Ruzickova, Wanda Landowska ja Trevor Pinnock.