Pimeä fiktio on toinen termi kauhuille, fiktion genre, joka koskee pelkoa, kuolemaa ja ihmisluonnon synkkää puolta. Tämä ei rajoitu kirjalliseen kirjallisuuteen, vaan kattaa laajan joukon suosittuja medioita, kuten elokuvia ja televisiosarjoja. Vaikka tällainen fiktio ei sovi jokaiseen makuun, kauhukirjoittajat väittävät, että heidän työnsä käsittelee tärkeitä näkökohtia ihmisen kokemuksesta. Termiä pimeä fiktio käytetään joskus erottamaan tietyt tarinat valtavirran kauhugenreistä. Nämä tarinat voivat olla vähemmän fantasiakeskeisiä kuin useimmat kauhufiktiot ja sisältävät hienovaraisia emotionaalisia vaikutuksia.
Hirviöitä ja muita kauhun elementtejä on esiintynyt tarinankerronnassa esihistoriasta lähtien, ja ne esiintyvät sellaisissa varhaisissa kertomuksissa kuin Beowulf ja Odyssey. 1800 -luvulla kirjailijat, kuten Mary Shelley, Bram Stoker ja Henry James, sisälsivät hirviöitä, vampyyreja ja aaveita tarinoihinsa ja loivat varhaisimmat kauhuelokuvat. Laji nautti 20 -luvulla laajaa suosiota, vaikka sen aiheet ovat joillekin kiistanalaisia. Tietokirjallisuudessaan Danse Macabre kirjoittaja Stephen King väittää, että kauhufiktion kirjoittaminen ja lukeminen on terve tapa ihmisten käsitellä kuoleman väistämättömyyttä.
Pimeä fiktio kuvaa kaunokirjallisuutta, joka sisältää kauhistuttavia elementtejä, mutta saattaa jäädä kauhukirjallisuuden vakiomääritelmän ulkopuolelle. Samankaltaisia termejä ovat tumma fantasia, jota käytetään kuolemasta ja kauhuista kertovissa fantasiatarinoissa. Tällaisia tarinoita voidaan kertoa esimerkiksi hirviön näkökulmasta. Sana tumma voidaan lisätä mihin tahansa tyylilajiin synkkien tunnelmien ja tarinojen kuvaamiseksi. Esimerkiksi lause tumma jännitys voi kuvata jännitystarinoita, jotka eivät pääty päähenkilölle hyvin.
Tummaa fiktiota esiintyy usein muissa medioissa, kuten televisiossa, elokuvissa ja sarjakuvissa. Neil Gaimanin sarjakuva The Sandman oli erittäin ylistetty esimerkki 1990 -luvulla. Sarja, joka perustuu kauhun, fantasian ja supersankaritarinoiden elementteihin, tarjosi kuitenkin maailmankuvan, joka sopii hyvin pimeän fiktion määritelmään. TV -sarjat Twin Peaks ja The X Files sisälsivät myös tämän muodon vahvoja elementtejä.
Kauhufiktio sisältää usein fantasiaelementtejä, kuten demoneja tai hirviöitä. Pimeä fiktio voi tutkia ihmisluonnon pimeämpää puolta käyttämättä tällaista fantasiaa. Tunnettu esimerkki pimeästä fiktiosta ilman ilmeisiä fantasiaelementtejä on Chuck Palahniukin romaani Fight Club, jonka ohjaaja David Fincher teki elokuvaksi vuonna 1999. Molemmat tarinan versiot esittävät synkkää näkemystä ihmisluonnosta, yhteiskunnasta ja tulevaisuudesta. Vaikka Fight Clubissa esiintyy graafista väkivaltaa, tarinaa ei yleensä pidetä osana kauhulajia.