Diworsifikaatio on sijoitusstrategia, jota joskus kuvataan hajautukseksi. Sen sijaan, että sijoittaja omistaa merkittävän määrän tietyn osakkeen osakkeita, sijoittaja päättää hankkia muutaman osakkeen useista saman luokituksen yrityksistä. Vähentää huomattavasti sijoittajan riskiä, mutta hajoaminen pyrkii myös takaamaan sijoituksen alhaisemman tuoton.
On tärkeää huomata, että monet välittäjät ja rahoitusanalyytikot kannustavat sijoittajia hajauttamaan rahoituskantaansa. Tämä lähestymistapa yleensä kuitenkin kannustaa eri investointiluokkien tai -luokkien sisällyttämiseen. Tämän tyyppisellä monipuolisella toiminnalla ajatuksena on tasapainottaa omaisuuserät tavalla, joka maksimoi muutokset terveen tuoton ansaitsemiseksi ja minimoi silti salkun kokonaisarvoon kohdistuvan riskin.
Hajotuksen yhteydessä samaa perusperiaatetta sovelletaan osakelajissa. Näin ollen sijoittaja voi omistaa kymmenen tuhatta osaketta yhdestä yrityksestä, mutta se voi halutessaan omistaa sata osaketta sadassa eri yrityksessä. Varmasti tämä vähentää sijoitustoimintaan liittyvien riskien määrää. Jos investointi kymmenen tuhanteen yhtiön osakkeeseen alkaa heikentyä, vaikutus olisi varsin merkittävä. Samalla tavalla, jos sadan osakkeen sijoituksen arvo alkaa hapantua, negatiivinen vaikutus salkun kokonaisarvoon minimoidaan.
Rahoitusasiantuntijat ovat eri mieltä siitä, onko hajotus sijoittajan edun mukaista vai ei. Pienten erien ostaminen estää sijoittajaa osallistumasta osakekauppoihin, joissa on ostettava suurempia osia. Tästä näkökulmasta sijoittaja ei todennäköisesti koskaan näe dramaattista tuottoa yhdestäkään sijoituksesta. Samaan aikaan hajoamisen käyttö voi olla ihanteellinen vaihtoehto konservatiiviselle sijoittajalle, joka on erittäin tyytyväinen pieneen mutta asteittaiseen kasvuun.