Doppelgangerin kirjallinen tehtävä on tyypillisesti toimia hahmon jonkin piirteen esityksenä, yleensä “pahana kaksosena” tai vastaavasti pimeässä. Tätä voidaan käyttää juonilaitteena tarinan konfliktin ajamiseen, kuten antagonisti, joka on identtinen päähenkilön kanssa ja jonka toiminnasta aiheutuu vaikeuksia päähenkilölle. Se voi myös olla luonteeltaan metaforisempi, se voi toimia illuusiona tai hallusinaationa, joka paljastaa tietoja hahmosta. Fantastisemmissa tarinoissa tämä hahmo voi olla jopa osa hahmoa, ehkä päähenkilön tummimmat piirteet, jotka on erotettu ja joiden on annettu toimia ilman omaatuntoa.
Doppelganger, termi, joka on lainattu saksasta ja käännetty kirjaimellisesti “kaksinkertaiseksi kävelijäksi”, on hahmo, joka on fyysisesti identtinen toisen henkilön kanssa. Kirjallisuudessa tämä henkilö on tyypillisesti identtinen päähenkilön kanssa, joka on usein tarinan päähenkilö. Yksi tärkeimmistä tavoista, joilla tämäntyyppisiä hahmoja voidaan käyttää, on häiritä tai luoda konflikteja päähenkilölle. Vaikka joku voi olla yliluonnollinen, se voi yhtä helposti olla identtinen kaksos. Tämän ”toisen” toiminnalla voi sitten olla seurauksia päähenkilölle aiheuttaen ristiriitoja, kun päähenkilö yrittää kumota nämä toimet.
Joissakin tarinoissa doppelganger voi olla metaforisempi ja vähemmän kirjaimellinen. Joku voi esimerkiksi nähdä unta tai kokea aistiharhoja, joissa hän näkee itsensä suorittavan jonkin teon tai sanovan jotain merkittävää. Esimerkiksi tarinan hahmo, joka pitää esimerkiksi kauhean salaisuuden, saattaa itse nuhdella häntä omantuntonsa ja syyllisyytensä symbolina. Vaikka hahmo, joka yksinkertaisesti puhuu itselleen, voi työskennellä tarinassa, voi olla tehokkaampaa, että hahmo todella näkee hahmon, joka edustaa sisäistä konfliktia tai ahdistusta.
Doppelganger tarinassa voi toimia myös yliluonnollisella tavalla, usein pahantekijänä tai hahmon tunnustamattoman puolen esittäjänä. Esimerkiksi Robert Louis Stevensonin Strange Case of Dr. Tarinan hahmo voidaan jakaa kahtia, ja kaikki väkivalta ja vaistot itsessään toteutuvat fyysisellä tavalla. Tämä luo suoran konfliktin, ei välttämättä siksi, että ihmiset luulevat päähenkilön toimivan tietyllä tavalla, vaan ulkoisena esityksenä hahmon sisäisestä konfliktista tai kamppailusta, jonka hänen on kirjaimellisesti voitettava.