EBCDIC, Extended Binary Coded Decimal Interchange Code, kehitettiin vuonna 1963 IBM: n laajennuksena vanhempaan Binary Coded Decimal (BCD) -standardiin. BCD koodaa vakiolaskentajärjestelmän 10 numeroa käyttämällä 4 binäärilaskuria tai bittiä, jolloin yksittäinen bitti voi olla joko 1 tai 0.
Numeeristen merkkien BCD
numero
EBCDIC
0 0000
1 0001
2 0010
3 0011
4 0100
5 0101
6 0110
7 0111
8 1000
9 1001
Vahvistamalla BCD: n vakiona IBM antoi käyttäjille mahdollisuuden siirtää jaettua dataa tietokoneiden välillä käyttämällä rei’ityskortteja. BCD: n juuret olivat itse asiassa IBM: n alkuperäisten tietokoneen lävistyskorttien rivi- ja sarakeasettelussa. EBCDIC: n avulla IBM laajensi lähestymistapaa 8 bittiin sallien paitsi numeroiden, myös isojen ja pienten kirjainten koodauksen, muotoilukoodit, kuten otsikot ja vaunujen palautukset, ja perusviestintäohjaimet, kuten Request, Acknowledge ja Bell. Tämän ansiosta IBM: n keskuskoneiden käyttäjät voivat jakaa tietojen lisäksi myös todellisen ohjelmointikoodin.
EBCDIC on kahdeksan bittiä tai yksi tavu leveä. Jokainen tavu koostuu kahdesta niblesta, joista jokainen on neljä bittiä leveä. Ensimmäiset neljä bittiä määrittävät merkkiluokan, kun taas toinen nibble määrittelee luokan sisällä olevan nimen. Esimerkiksi asettamalla ensimmäisen napin arvoksi kaikki yhdet, 1111, määritellään merkki numeroksi, ja toinen napitus määrittää, mikä numero on koodattu.
Viime vuosina EBCDIC on laajennettu 16- ja 32-bittisiin versioihin, jotta voidaan esittää suuria, ei-latinalaisia merkistöjä. Jokainen EBCDIC -muunnelma tunnetaan koodisivuna, joka tunnistetaan sen koodatun merkistön tunnisteella (CCSID). EBCDIC -koodisivuja on luotu useille tärkeille kirjoitusskripteille, mukaan lukien monimutkaiset, kuten kiina, korea ja japani.
Kaikki IBM: n keskuskoneet, myös uusimmat mallit, tukevat edelleen EBCDIC: tä, jotta vanhoja sovelluksia voidaan käyttää ilman muutoksia.